Vesku, vielä kerran

0
418
Kellotapulista tutkaillaan kulttuuria kysymyksiä ja ilmiöitä. Tähyämispaikalla kirkonrotta ja polykulturisti Mikko Saari.

Tänä syksynä menehtyneestä kansantaiteilijasta on kirjoitettu likipitäen kaikki mahdollinen. Kerta kiellon päälle, kansalaiset.

Harva musiikki on niin aikaan sidonnaista kuin joulumusiikki. Jos jotakin kulttuurimuotoa voi liittää vuosirytmin ajankuvaan, niin ne ovat nuo kanonisoidut klassikot. Ne, jotka soivat sietämättöminä versioina kauppakeskusten diskanttivoittoisista kaiuttimista. Ne, jotka ilmestyvät iltapukuun ja frakkiin verhoutuneiden julkkislaulajien ohjelmistoon niin keikoille kuin telkkarin prime timeen. Ne, joiden soidessa usealla ilmestyy kyynel silmäkulmaan.

Ihmettelin joskus sitä, miten vahvaa perinnevoittoisuus on joulumusiikin skenessä. Likipitäen kaikki tutut joululaulut ja virret ovat soineet vuosikymmeniä, eikä uusia haastajia ole liiemmin ilmaantunut. Useiden joululaulujen nostalgiset sanoituskuvat ovat syntyaikansa realismia. Kaukana nykyajasta. Toki myönteisiä poikkeuksia on, kuten Pekka Simojoen Tulkoon joulu (julkaistu 1986).

Toinen klassikon statukseen helposti lokeroitava uudempi joululaulu sai syntynsä ammattitaidon ja tiukan aikataulun valssipuristuksessa vuonna 1988. Vesa-Matti Loirin joululevy oli viime silausta vailla, yksi kappale puuttui. Sanoittaja Vexi Salmi oli tajunnut tämän vasta kun oli tullut töihin aamuyhdeksäksi levy-yhtiöön. Samana marraskuisena aamupäivänä Salmi kirjoitti tekstin ja vei sen viereiseen huoneeseen säveltäjä Kassu Haloselle. Hän alkoi säveltää, teki demon ja seuraavana päivänä Loiri äänitti sen. Joulukuun alussa levy oli kaupoissa.

Kipaleen syntytarina on hieno, mutta unohtumattoman laulusta tekee Loirin tulkinnan ja sanoitusten kaihomielisyyden yhdistelmä. Ihmiset olivat jo tottuneet kuulemaan Loiria vakavien aiheiden tulkkina, olihan hän versioinut mm. Leinoa ja Hermann Hesseä. Nyt kansan suosikki ei luritellut mistään etäisestä, vaan loi kuulijan mieleen nostalgisen kuvan yksinäisestä kulkijasta. Hän on vajavainen ihminen, ei ole puhdas, vaikka haluaisi olla. Hiljaisuus ja klassinen maisema tähtitaivaineen puhuttelevat tarinan hahmoa. Ja kun Loirin vaiherikkaan elämän tietää, saa tulkinta vielä lisää omanlaistaan syvyyttä.

Laulun kertosäe paljastaa yksinäisyyden ja taivimaisemassa oleskelun keinoksi: ”Näin sydämeeni joulun teen”. Ja elämän kolhiman kulkijan sydämessä syntyy vapahtaja uudelleen. Meluinen, avoin mieli hiljenee ja rauhoittuu.

Kun juuri tämän vuoden jouluna kuulen Loirin laulamana kyseisen klassikon, voi olla, että silmäkulmaan tulee toinenkin pisara.

Kiitos tämän laulun lahjasta, Vexi, Kassu ja Vesku.

1945-2022