Kielemme uudistuu koko ajan. Myöskin tavat, miten käytämme sanoja ja sanontoja ovat olleet viime vuosina yhä suuremman tarkastelun kohteena. Miten jumpata onnistuneesti sanoilla uudistuneessa verbaalimaailmassa?
Etenkin nuorempien sukupolvien kanssa työskennellessä on tavattu uudenlaista herkkyyttä kielenkäytön suhteen. Hivenen karrikoiden: ei enää niinkään se, mistä puhutaan, vaan enemmän kiinnitetään huomiota siihen, miten puhutaan. Ihmisyyden moninaisuus näkyy ja kuuluu kielenkäytössä. Pysymmekö me kirkon työmyyrät aina kulloisenkin tilanteen tasalla? Haasteellisuus asiakaskohtaamisissa on kasvanut.
Kielitieteilijä ja tietokirjailija Janne Saarikivi ei kaivanut repustaan esiin viisasten kiveä, jonka avulla selviäisimme napsauttamalla joka tilanteesta. Emme myöskään ole aivan uudessa tilanteessa, vaikka siltä voisi tuntua.
– Kieli on aina muuttunut. Vanhoja sanontatapoja unohtuu ja uusia tulee tilalle. Kieleen on aina liittynyt intohimoja, käsitteellis- ja määrittelyvaltaa, Saarikivi sanoo.
– Keskustelut kanssaihmisten kanssa ovat aina kontekstisidonnaisia. Kannattaa aina huomioida tilanne ja rakentaa vuorovaikutus kulloisessakin yhteydessä. Kirkon työntekijät ovat keskustelun ammattilaisia. He ovat tottuneet näkemään erilaisia ihmisiä eri tilanteissa. Tässä teillä on suuri vahvuus jo valmiiksi!
Sukupuolten moninaisuus pitää tunnustaa
Suuremman luokan sensitiivisyyttä ja omien, vanhojen sanoitusmetodien uudelleen remppaamista tarvitaan erityisesti silloin, kun tullaan sukupuolimäärittelyihin. Juridisesti maassamme tunnustetaan edelleen vain kaksi sukupuolta. Käytäntö on kuitenkin muuttumassa. Sen näkee esimerkiksi eri kaavakkeissa ja kyselyissä. Rippikoulutyötä tekevät työntekijät ovat jo tottuneet viime vuosina siihen, että binäärinen jaottelu vain tyttöihin ja poikiin on mennyttä aikaa useammilla leireillä.
– Oikea puhetapa riippuu täysin kontekstista ja tilanteista, Saarikivi jatkaa.
Sukupuolten moninaisuus kannattaa ja pitää tunnustaa. Sukupuoleen liittyy aina voimakkaita tunteita, häpeää ja suurta henkilökohtaisuutta. Tämän takia ihmistyöntekijältä odotetaan kunnioitusta ja läsnäoloa. Kunkin ihmisen henkilökohtaista kohtaamista.
– Kohtaamistilanteet ovat aina kontekstisidonnaisia. Tämänkään takia ei voi määritellä yleispäteviä ohjeita. Kirkon työntekijät ovat kohtaamistilanteissa usein vakavien paikkojen ääressä. Koetaan inhimillistä hätää, kuolemanpelkoa tai eksistentiaalisia kasvukipuja. Näissä tilanteissa ollaan ihmisyyden kanssa tekemisissä. Sitä ei pidä palastella tai annostella.
Myyttinen diskurssi
Myös uskonnollinen sanoituskieli on ollut vähintään piipahtelemassa koekeittiöön. Hyvänä esimerkkinä voidaan pitää esimerkiksi Taivaan isä -määrittelyn korvaamista rukouksessa taivaallisena vanhempana. Kun eräässä seurakunnassa nuori kausityöntekijä sanoitti messussa esirukousta tällä tavoin, asiasta keskusteltiin mielipidepalstoja myöten. Jumalinen sanasto ei Saarikiven mukaan taivu kulloisenkin ajan hengen mukaiseksi ihan tuosta vain.
– Kun ihminen omaksuu tietyn uskon tai uskomuksen, hän suostuu samalla tiettyyn sanastoon. Tämähän on samalla myyttinen diskurssi. Kristinuskon Jumala kun ei ole inhimillisellä tavalla mies tai nainen. Vaikka Raamatun tekstit ovat moneen kertaan käännettyjä, alkutekstissä lukee edelleen isä. Sitä on hankala muuttaa.
– Sanoilla on tässäkin tapauksessa rooli indekseinä, symboleina. Kristinuskossa on paljon sanoitusesimerkkejä, jotka eivät ole muuttuneet piiruakaan. Esimerkiksi Kristus on edelleen kaikkivaltias ja vapahtaja, kuten UT:n alkuteksteissä. Mutta meille itsellemme on ehkä syntynyt eri merkitys siihen, mitä kaikkivaltiaalla ja vapahtajalla tarkoitetaan.
Kielemme on ketterä
Saarikivi muistuttaa kielenkäytön monipuolisuudesta ja sanojen taipumisesta moniin eri tilanteisiin. Esimerkiksi sateenkaarimessuissa on paikallaan käyttää sinne sopivaa sanoituspalettia. Kielemme on ketterä monenlaisissa tilanteissa muun muassa sen takia, ettei meillä käytetä sukupuolittavia persoonamääritteitä. Hän rohkaisee meitä käymään uteliaalla mielellä uusiinkin tilanteisiin, kokemuksistamme oppineina ja jokaista tilannetta ainutkertaisesti katsovana.
Monipuolistunut ihmiskuva on todellisuutta myös kirkossa. Ihmisten perustarpeet eivät kuitenkaan ole muuttuneet. Kuulluksi sekä nähdyksi tuleminen on yksi niistä olennaisimmista. Olemme pysyväisen tehtävän äärellä, joka päivä.
Teksti ja kuva Mikko Saari
