Kieli ja maailma muuttuvat – ymmärrettävä ja armahtava puhe on entistä tärkeämpää

0
225

Keravan seurakunnan diakoni Heidi Karuranta ja Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinonen pohtivat uskonnollista kieltä ja sen muuttumista työkentillään. Sana-lehden toimittaja Juhani Huttunen kommentoi pohdintoja.

Juha Heinonen, Sleyn nuorisotyön johtaja
Heidi Karuranta, diakoniatyöntekijä, Keravan seurakunta
Juhani Huttunen, mm. Sana-lehden toimittaja

Millaista on ammatillinen uskonnollinen kieli?

Juha: Seurakunnissa tai järjestöissä eletään vähän kuplassa, jonne muodostuu helposti oma “kaanaankieli”. Itse olen koettanut päästä siitä eroon. Uskonnollisen kielen pitäisi olisi sitä, mitä ihmiset puhuvat ja ymmärtävät. Jos meillä on joku viesti, sen pitäisi olla mahdollisimman ymmärrettävää.

Heidi: Tulisi puhua helposti lähestyttävästi. Joskus on hyvä myös purkaa hengellistä kieltä. Ryhmätilanteissa voidaan ottaa yksi sana, jonka merkityksistä ja mielikuvista keskustellaan. Tärkeää on ilmapiiri, jossa saa kysellä, olla eri mieltä ja sanoa ettei ymmärrä. Haluan välttää asetelmaa, jossa yksi ylhäältä kertoo ja muut ottavat vastaan.

Juha: Puhutaan kansan kieltä ja varotaan pelottelua. Ei sisältö siitä vähene, vaikka puhuisi kevyemmillä sanoilla. Siitä ei tule meille lisäpointseja, jos käytämme kaikki vanhat vahvat termit. Tämän päivän maailma on niin turvaton nuorille. Sisältöä ei kannata lähteä keventämään. On mahtavaa, että saamme puhua Jeesuksesta auttajana, ystävänä ja ennen kaikkea pelastajana ja kertoa, mitä armo merkitsee.

Heidi: Jokaisen ihmisen oma historia, elämäntilanne ja jumalakuva vaikuttavat siihen, miten kokee uskon ja Jumalan. Näenkö Jeesuksen ankarana tuomarina vai syntien sovittajana? Osaanko työntekijänä puhua luontevasti siitä, mitä usko minulle merkitsee?

Juha: Pitää olla tarkkana, 

että kieli on itselle luontevaa. Jos vaikka meikäläinen käyttää termiä LOL, se ei oikein enää toimi. Kun puhutaan vaikeista asioista, saa käyttää myös huumoria, esimerkkejä ja omia kokemuksia. Pääpaino on armossa, rakkaudessa, Jumalan hyvyydessä ja Jeesuksessa. Niistä kertomisen kieltä kannattaa kehittää.

Juhani: Usein kuulee, että uskonnot ja kirkot menettävät merkitystään, mutta hengellinen etsintä pysyy. Ihmiset eivät enää kaipaa perinteistä kirkollista puhetta, mutta siitä ei mielestäni saa päätellä, etteikö saisi käyttää selkeästi kristillistä kieltä.

Näkyykö työyhteisöjenne uskonnollisessa kielessä eroja?

Heidi: En ole kiinnittänyt huomiota. En välttämättä edes tiedä muiden työntekijöiden hengellisiä taustoja, vaikka olen aika pitkään ollut täällä töissä. Varmaan täällä Etelä-Suomessa herätysliikkeiden osuus ei ole niin suuri kuin jossain muualla.

Juha: Meillä kaikki tuntuvat puhuvan suht samalla lailla armosta ja Jeesuksesta, eikä ole kielellisesti suuria eroja vaikkapa siinä miten rukoillaan. Murteita toki on, kun ollaan eri puolilta Suomea. Ne ovat hauskojakin ja elävöittävät puhetta.

Onko hengellinen kieli muuttunut?

Heidi: Vanhusten kohdalla ei ole sellaista muutosta, mikä muissa ikäluokissa näkyy ehkä selvemmin. Tapaamme työssämme hyvin erilaisia ihmisiä. On heitä, joille kirkollinen kieli on tuttua ja heitä, jotka tulevat aivan uutena toimintaan. Moni tulee muun kuin hengellisen syyn takia, esim. diakoniaan taloudellisissa asioissa, jolloin hengellinen kieli voi olla vierasta. Työntekijöinä joudumme luovimaan näissä eri maastoissa ja tunnustelemaan, millaista kieltä ihminen on valmis käyttämään. Meidän tulee mennä toisen ihmisen ehdoilla.

Juha: Totta, kieli riippuu paljon tilanteesta ja paikasta. Esim. 90-luvulla Sleylle tullessani ihmettelin, miten nuoret varsinkin Pohjanmaalla lauloivat innolla vanhaa kieltä sisältäviä Siionin kanteleen lauluja ja laulavat niitä edelleen. Erään seurakunnan paidoissa luki 80-luvun alussa teksti “Vanhurskas on elävä uskosta”. Eivät tämän päivän ihmiset enää juuri tiedä, mitä vanhurskas tarkoittaa. Näitä termejä on ainakin nuorisotyössä pitänyt kehittää.

Heidi: Hyvä esimerkki kielen muuttumisesta on se, miten puhutaan synnistä. Omasta lapsuudestani muistan todella voimallista puhetta synnistä, kun taas tänä päivänä siitä puhutaan vähemmän ja hyvin eri sävyyn. Henkilökohtaisen synnin tilalle on tullut mm. yhteiskunnallinen ilmastosynti. Nykyään täytyy myös miettiä tarkemmin, mitä sanoo.

Juha: Koen samoin, että varovainen pitää olla ja paljon ottaa huomioon. Tänä päivänä monet nuoret ovat kauhean ahdistuneita ja moni miettii mm. sukupuoli- ja seksuaali-identiteettiään. Vitsiä ei voi enää vääntää oikein mistään eli huumori ja tietyt termit ovat paljon vaarallisempia. Kuulijakunta on hyvin erilaista kuin vaikka 10 vuotta sitten.

Juhani: Edellä on kuvattu todella hyvin tuo iso kehityslinja. Voisi lisätä, että tämä aikakausi tuntuu olevan jopa yliseksuaalinen verrattuna aiempiin vuosikymmeniin. Olisi hyvä, jos kirkko ei mukautuisi sellaiseen ajan henkeen, jossa seksuaalisuus on ylikorostunutta.

Kieli on myös vallan väline. Mitä on tärkeää muistaa hengellisessä työssä tästä näkökulmasta?

Heidi: Diakoniatyössä ovesta saa tulla kuka vaan, eikä vakaumus tai seurakunnan jäsenyys ole ehto avun saannille. Pidän tärkeänä, ettei hengellisistä asioista tarvitse puhua saadakseen leipää. Siinä ainakin murretaan valtarakenteita. Joskus ensimmäinen kynnys voi olla vaikein, toivottavasti voidaan sitten myös kutsua muuhun toimintaan.

Juha: Kun puhuu nuoren kanssa hänen kysymyksistään, tulee vallan näkökulmasta hankala asetelma, jos aikuinen puhuu omasta tilanteestaan käsin. Olen aina sanonut, että niin kauan voi tehdä nuorisotyötä, kun muistaa itsensä ja ne kipeät vaiheet kun oli 15-vuotias. Kun siltä tasolta lähtee, toki omia kokemuksia hyödyntäen, niin kielikin on silloin toisenlaista.

Heidi: Juuri se, että ei käännytä eikä tuputa, mutta kuten raamatussa sanotaan, ”olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu”(1. Piet.3:15). Tärkeää on tarjota mahdollisuus neutraaliin maaperään, mutta samalla tunnustaa rohkeasti omaa väriä. Työskentelemme hyvin rikkinäisten ihmisten kanssa. Tärkeää on, ettemme sanoilla haavoita lisää.

Juha: Nykyään on enemmän tietoa ja ymmärrystä ja hengellisillä asioilla painostamisen suhteen ollaan tarkkoja, mikä on tosi hyvä asia. Hengelliset asiat ovat intiimejä ja herkkiä ja niitä on helppo käyttää vallankäytön välineinä. Pitää olla varovainen ja tarkka, miten siteeraamme raamattua tai miten puhumme. Maailmassa ollaan paljon tiedostavampia kuin ennen.

Juhani: Perinteinen hengellinen painostus aiempina vuosikymmeninä koski niin sanottua uskonratkaisua, jollaista kuulijoilta vaadittiin. Kuitenkin luterilaisuudessa uskon voi synnyttää vain Pyhä Henki. Nykyään yllättäen juuri kirkkokriittiset vanhemmat jättävät kastamatta lapsensa ja toteavat, että lapsi saa itse aikuisena tehdä oman ”uskonratkaisunsa”. Tässä kohtaa työntekijöiden olisi luonteva todeta, että koko työ on kuitenkin siinä kuuluisassa suuremmassa kädessä.

Mitä muuta haluat sanoa?

Juha: Nykyään joutuu yhä enemmän opettamaan nuorille uskonasioiden lisäksi lähimmäisenä olemista. Se tuntuu olevan yhä vaikeampaa. Moni puhuu ja käyttäytyy toisia kohtaan tylysti ja jättää ulkopuolelle.

Heidi: Ihmisillä on paljon mielikuvia, kokemuksia ja reaktioita liittyen kirkkoon. Kirkon työntekijöinä me herätämme ihmisissä mielikuvia jo ennen kuin olemme sanoneet yhtään mitään. On hyvä tiedostaa, että jo ennen kuin viestimme, olemme saaneet hyvin monenlaista reaktiota aikaan ja asioita liikkeelle. Se yllättää minut aina uudestaan.

Teksti Tiina Heiskanen

Kuva pexels