Diakoni Anja Dahlström työskentelee Tukholman suomalaisessa seurakunnassa. Hänen palkkansa on reilusti isompi kuin Suomessa asuvan kollegan.
Anja Dahlströmin työpaikan ikkunasta näkyy syksyinen maisema ja Ruotsin kuninkaallinen linna.
– Olen asunut Ruotsissa yhdeksänvuotiaasta asti, kouluttautunut täällä ensin opettajaksi ja sitten diakoniksi. Halusin enemmän puhua elämästä ihmisten kanssa kuin antaa todistukseen numeroita, aikuisena kirkkoon tiensä löytänyt Dahlström kertoo.
Tukholman suomalainen seurakunta on osa Ruotsin kirkkoa. Jäseniä seurakunnassa on tällä hetkellä noin 6 400. Dahlströmin lisäksi siellä työskentelee kirkkoherra, kaksi pappia, kanttori, urkuri, diakonia-assistentti, vahtimestari, kanslisti sekä lapsityön ja nuorisotyön pedagogit. Työtä tehdään yli työalarajojen.
– Olen ainoa diakoni. Diakonia-assistentti toimii emäntänä ja vahtimestarina, mutta ottaa myös keskustelua tarvitsevia seurakuntalaisia vastaan. Minä vastaavasti olen musiikkipedagogin työparina tiistaiaamupäivisin.
Paikallista neuvottelua
Aiemmin Dahlström työskenteli viisi vuotta sairaaladiakonina Karoliinisessa sairaalassa. Kun Tukholman suomalaisessa seurakunnassa parisen vuotta sitten tuli avoimeksi diakonin paikka, hän haki virkaa ja sai sen.
Ruotsin kirkon seurakunnissa voidaan palkat neuvotella paikallisesti. Sillä on tuntuva vaikutus diakoniatyöntekijöiden palkkoihin.
– Tukholman – ja yleensäkin suurkaupungin – palkat ovat suuremmat kuin pienemmissä seurakunnissa. Lisäksi pandemian jälkeen palkkoja on korotettu monilla aloilla, Dahlström kertoo.
– Ammattiyhdistyksestä en saanut palkkakysymyksiini apua, joten lähdin neuvottelemaan itselleni palkkaa keskustelemalla kirkkoherran kanssa työnkuvasta ja sen vaativuudesta. Tällä hetkellä saan palkkaa 43 000 kruunua eli noin 3 700 euroa kuukaudessa. Neuvotteluissa oli oltava hyvin tiukkana ja korostettava työn henkistä kuormittavuutta ja kriisityön asiantuntijuutta. Onnistuin saamaan palkan hyvälle tasolle.
Samanlaista työtä kuin Suomessa
Dahlströmin työtehtävät ovat lähinnä aikuis- ja vanhustyötä. Vanhuksien suurin ongelma on yksinäisyys, joka korostuu pandemian jälkeen. Toisen merkittävän kohderyhmän muodostavat rahavaikeuksissa kamppailevat työikäiset ihmiset.
– Autan taloudellisissa kysymyksissä ihmisiä hakemaan avustuksia eri säätiöiltä. Seurakunnassamme on pienet mahdollisuudet auttaa taloudellisesti. Keskustelun tarvetta on paljon. Kohtaan ihmisiä yhdessä pohtien, miten solmuja voisi avata ja päästä taas jaloilleen.
Dahström tunnustaa, ettei tiedä paljon suomalaisen diakoniatyön sisällöstä, mutta arvelee sen olevan samanlaista kuin Ruotsissa.
– Tiedän ja olen kuullut, että Suomessa kirkko ei ole lähtenyt kilpailemaan diakoniatyön palkoissa muiden alojen kanssa. Se on huono asia, sillä diakoniatyöstä on saatava sen arvoista palkkaa.
Oma työrytmi auttaa jaksamaan
Eläkkeelle pääsee Ruotsin kirkossa 65–67-vuotiaana. Dahlström kertoo täyttäneensä juuri 62 vuotta.
– Ruotsin kirkossa voi neuvotella eläkeikää lähestyessä 80–90–100-sopimuksen, joka tarkoittaa sitä, että kolmen vuoden ajan voi tehdä työtä 80-prosenttisesti ja saada siitä 90-prosenttisen palkan, josta karttuu kuitenkin 100-prosenttisesti eläkettä. Tällä hetkellä tämä sopimus ei ole voimassa meidän seurakunnassa, mutta odotan kovasti, että sopimusta lähdettäisiin noudattamaan täälläkin.
Dahlström haluaa muistuttaa, että diakoniatyössä ihminen kuormittuu helposti. Hän kannustaa etsimään oman työrytmin ja lepäämään riittävästi.
– Itse saan voimaa kolmesta lapsenlapsestani, jotka kaikki asuvat Tukholmassa. Olen löytänyt oman hyvän työrytmini. Torstaisin olen kotona etätöissä antaen tilaa omille ajatuksille. Silloin kirjoittelen hartauksia sekä teen muita kirjoitustöitä omassa rauhassa.
Teksti Eliisa Ala-Kuusisto
Kuva Tiina Laine
