Tarja Lindfors on sosionomi-diakoni (YAMK) ja ratkaisukeskeinen psykoterapeutti. Hän on tehnyt diakoniatyötä mielenterveys-, päihde- ja kriminaalityössä. Lindforsin asiakkaita ovat ihmiset, jotka ovat pudonneet pois muista palveluista.
Tarja Lindfors tunnistaa ratkaisukeskeisessä työtavassa samankaltaisuuksia diakoniaan. Niitä ovat esimerkiksi toivo ja ihmisen omien voimavarojen tukeminen sekä tulevaisuusorientaatio.
Lindfors on nähnyt, että edes syvien kriisien keskellä moni ihminen ei saa apua. Terapiaankin täytyy olla terapiakuntoinen. Mikä on hoito niille, jotka ovat välitilassa ja eivät niin sanotusti kelpaa mihinkään?
– Asiakkaat, joita tapaan, eivät pääse psykiatrian poliklinikalle päihdeongelman vuoksi.
Päihdepuolelle ei pääse, kun on esimerkiksi epäselvyyttä kokonaistilanteesta. Löytävätkö muista palveluista ulosjääneet ihmiset diakoniaan? Juuri heidän kanssaan minun on järkevää käyttää osaamistani, hän sanoo.
Lindfors hyödyntää asiakastyössä ratkaisukeskeistä työtapaa. Vain 1–5 tapaamiskertaa voi riittää asioiden ja elämän tarkasteluun sekä tuoda muutoksia asiakkaan tilanteeseen.
– Vaikka kuinka voin antaa ohjeita ja tsempata, ihminen itse lopulta tekee ratkaisut. Myös tavoitteet pitää saada määritellä itse, sen mitä on valmis tekemään. Ei niin, että ne ovat minun asettamiani. Ihmisessä itsessään on ratkaisut tilanteen hoitamiseksi, ja näkökulman vaihtamisella voin tukea häntä. Silloin asiakas saa toimijuuden ja minä olen aidosti rinnallakulkija sekä tukija.
Arvostetaanko diakonisia erikoisosaajia?
Lindforsin mielestä diakonian virkojen diakoniapainotteisen ytimen kadottaminen on riski. Vaativan asiakastyön lisäksi usein ilmenee oletuksia mukanaolosta seurakunnallisissa tapahtumissa ja tilaisuuksissa, vaikkeivät ne olisi diakonisia.
– Yhteiseen seurakuntatyöhön osallistuminen ja sen järjestäminen on perusteltua, jos siinä on selkeästi diakoninen näkökulma, Lindfors toteaa.
On syytä kysyä, arvostaako kirkko työtapaa, jossa muissa palveluissa toivottomiksi todetut kohtaavat diakonian kautta toivon? Tämän artikkelin kirjoitusprosessin aikana Lindforsin vaihtaessa työpaikkaa hänen päihde-, mielenterveys- ja kriminaalityön diakonian viran tehtävänkuvansa muutettiin nopeasti toisenlaiseksi. Onko erityiselle osaamiselle tilaa kirkossa ja kuka päätökset diakoniasta tekee?
Vaikuttavaa diakoniatyötä
Diakonian arvostuksesta puhutaan, mutta palkkauksessa se ei edelleenkään näy riittävästi. Ei edes Lindforsin kaltaisen moniosaajan kohdalla. Liian usein puheessa diakoniasta ja siihen liittyvistä ratkaisuista todelliset osaajat sivuutetaan. Kun diakoniatyöntekijät häivytetään päätöksenteosta ja hallinnosta, on käytännön osaaminen pientä ja puhe diakoniasta kapeutuu tai muodostuu näkyvyyshakuiseksi.
– Vaikuttamistyö diakoniatyössä vaatii suurta ammattitaitoa ja osaamista yhteiskunnan rakenteista sekä palvelujärjestelmästä. Ettei nosteta itseä suurina hyväntekijöinä tai oteta kunniaa sellaisista asioista, joita muutkin tahot tarjoavat, Lindfors huomauttaa.
Hänen mukaansa esimerkiksi Diakonian tutkimuksen seura on tästä näkökulmasta mielenkiintoinen.
– Tutkimusryhmiin voisi kutsua mukaan kenttätyötä tekeviä diakoniatyöntekijöitä. Siten tulisi myös käytännön näkökulma ja diakoniatyön aidot ilmiöt näkyviin.
Lindfors sanoo, että diakoniatyötä ja diakonian monimuotoisuutta ei voi todellisuudessa selittää täysin puhtaaksi millään muulla kuin diakoniassa tehtävällä työllä, se jää teologisten perusteiden ja sosiaalipolitiikan väliin.
– Sitä voi tiettyyn pisteeseen asti selittää niillä, mutta se on kuin saippua, joka lipsahtaa käsistä. Sitä ei voi selittää todellisuudessa täysin kummallakaan.
Vinkkejä ratkaisukeskeiseen työtapaan
• 6–8 tapaamista tietyn teeman äärellä riittää.
• Keskustelun alussa kysy: Mitä odotat tältä tapaamiselta? Tai: Meillä on tunnin verran aikaa. Mitä asioita haluaisit käsitellä?
• Jos esiin nousee useampia asioita, kysy: Mikä aihetta haluat käsitellä nyt tai mikä vaivaa eniten?
• Kysy myös työyhteisö- ja verkostotapaamisissa: Mikä on diakonian rooli tässä tilanteessa?
• Ihmisen pitää itse saada määritellä tavoitteet ja hoksata ratkaisu.
• Keskiössä ovat voimavarat, joita työntekijä vahvistaa.
• Ota uusia näkökulmia: Jos päästät irti tästä mitä kerrot, mitä tulee tilalle?
• Kriiseissä ohjaa näkökulmaa selviytymiseen: Mikä on auttanut selviytymään tästä kriisistä?
• Lopuksi laadunvarmistamisen kysymys: Puhuimme nyt tunnin verran. Saitko puhua itsellesi tärkeistä asioista ja tulitko kuulluksi?
• Ihminen itse lopulta tekee ratkaisut. Kaikkia ei ole mahdollista auttaa siten, miten he odottaisivat.
Teksti Leena Kopperi
Kuva Mikko Sari
