Jos joku tulee ikkunani taakse nuuskimaan, en ajatellut käyttäytyä paremmin vaan soittaa virkavallan paikalle.
Tunnen useampia kollegoita, kaikilta kirkon työntekijäaloilta, jotka eivät tunnustaudu mitenkään jouluihmisiksi. Eikä se johdu vain siitä, että firman johtajan pojan synttärit aiheuttavat vuoden kovimmat tohinat ja kalenterit huutavat hoosiannaa jo ennen kuin kyseinen viisu päästään laulamaan.
Tätä voisi tutkiskella Marian tavoin, että onkos tässä nyt jokin vakavampi ristiriita. Miten ylisanat riemullinen, iki-ihana ja vuoden paras aika eivät nyt sitten kohtaakaan asian (ammatikseen) sanoittajaa?
Eräs seikka voisi olla vähänkään teologiaa lukeneelle ajankohdan ongelma. Joulu, as we know it, on sovitettu nykyiselle paikalleen roomalaisen sol invictus -juhlan viettopäivän tilalle, kun kristinuskosta tuli Rooman valtionuskonto. Myös talvipäivän seisauksella saattaa olla sijoituspaikkaan merkitystä. Tismalleen oikeaa päivämäärää Jeesuksen syntymäpäivästä ei tiedä kukaan. Totta kai tässä kohoaa esiin mielipide, että onkos sillä ajankohdalla niin suurta merkitystä, asia on tärkeämpi. Vaan faktojen nuuskiminen on kiehtovaa, eikös.
Joululaulut – varsinainen vedenjakaja
Toinen näkökulma saattaa olla totuudenmukaisempi. Itse asia on valistuneen arvaukseni mukaan monelle ihan merkittävässä roolissa, mutta ympärillä olevat lieveilmiöt ovat päässeet hapattamaan taikinaa aivan liiaksi. En sohi tässä itsestään selvää kaupallisuutta, vaan jopa joulun sanomaa itseään tarkoittavia tapaseikkoja. Hyvänä esimerkkinä joululaulut. Varsinainen vedenjakajailmiö. Toiset rakastavat, toiset karsastavat kuin ruttoa ja monen mielipide vaihtelee tuolla välillä.
Cancel-kulttuuria vastustan. On artikkeleiden ja seminaarien kokoinen asia, pitääkö kulttuurillisia artefakteja sovittaa uusiksi, ihan vain siksi, ettei joku loukkaantuisi. Vastaan kuten muinainen ATV:n Ämpäripää: ”minä sanon EI”. On nimittäin ihan selvää, että nykyherkässä maailmassa joululaulujen lumihankinen ja Martta Wendelinin kuvat mieleen tuova sanoituskulttuuri ärsyttävät joitain. Ja ihan syystä. Miettikää nyt vaikka epärealistista Joulupukki matkaan jo käy -rallia. Ei itkeä saa, ei meluta saa. Että lätty kiinni, kakarat. Pitää olla kiltti, jos vaikka se Coca-Cola-mainoksesta teille tuttu hyyppä tulisi kurkkimaan menoa.
Sanoitus, jonka merkitys vain kasvaa
Kaikesta mahdollisesta kritiikistä huolimatta joulu pitää pintansa. Ja ehkäpä on edelleen hyvä niin, kaikkine sen sivutuotteineenkin. Tuleva aika asettaa meidät pienoisen pirtin tai suurien salien seinää vasten, puntaroimaan omia arvojemme ja valintojamme. Toivottavasti läsnä oleva vaihtoehtojen valtavuus antaa meille hyvät ja oman näköiset poiminnat koreista. Valintojen kautta määritämme elämäämme. Vai voiko mielipiteitä valita?
On sentään yksi jouluun liittyvä sanoitus, määritelmä ja toivotus, millä on yhä enenevässä määrin suuri merkitys etenkin tässä ajassa. Rauha. Toivotamme joulurauhaa, niin Suomen Turussa kuin kaikkialla muuallakin. Ainakin osa tohinasta taantuu muutamaksi päiväksi ja koittaa levon aika kirkonrotillekin. Viimeisen työvuoron päätteeksi suljetaan kirkon ovi (muistitko sammuttaa kaikki kynttilät?) ja kotona vilkaistaan glögilasin kanssa Vatikaanin messusirkusta.
Kristuksen yksi nimitys on Rauhanruhtinas. Tämän määritteen äärellä jopa perinpohjainen penkoja ja ehdollistaja saisi luvan seisahtua.
Katson peiliin.
Rauhaa, ystävät ja työtoverit.
Teksti ja kuvat Mikko Saari
