Kiitos Diakoniatyöntekijöiden Liiton jäsenille sekä kumppaneille vuodesta 2023

0
419

Vuosi on ollut työntäyteinen ja antoisa. Järjestömme keskeinen periaate on kysyä jäsenten toiveita ja myös pyrkiä toimimaan niiden mukaan. Siksi tämäkin lehti tehtiin. Ensi vuonna Dtl julkaisee myös syyskaudella yksin DINO-lehden ja keväällä yhden lehden yhdessä KNT:n kanssa. Haluamme palvella monimuotoisesti lukijoita ja Dtl:n jäseniä. Ole hyvä, tämä lehti on tehty sinulle.

Hakijoita avoimiin diakonian vakivirkoihin ja sijaisuuksiin on vain muutamia tai ei yhtään. Joissakin harvoissa paikoissa pystytään valitsemaan suuremmasta hakijajoukosta. Muutos on ollut nopea ja raju. Dtl:n kyselystä selvisi, että diakoniatyöntekijät ovat diakoniaan sitoutuneita, kutsumustietoisia ja työn tekemisen edellytyksiin pääosin tyytyväisiä. Palkan heikkous on puute, joka vie valmistuneita ja vakiviroissa olevia järjestöihin tai sote-sektorille.

Kirkon palkkausjärjestelmä ei estä paikallisia palkankorotuksia, este on vanhoissa hierarkisissa asenteissa ja tahdossa. Vuodelle 2024 sovitut palkankorotukset ovat hyvä alku ja mahdollisuus. Onhan niissä myös paikallinen erä, jota voi käyttää vaativuusryhmien nostoihin. Voidaankin todeta, että korotuksilla saatiin kilpakumppanit takakaarteessa liki kiinni, mutta maalisuoralla naapurit kirivät vielä vähän edelle. Työ jatkuu.

Maan hallituksen suunnittelemat heikennykset köyhien ihmisten sosiaalietuuksiin kuormittavat diakoniatyötä, sillä juuri apua tarvitsevat ihmiset tulevat kärsimään. Diakonian asiakkaat ovat usein kirkon jäseniä, jotka tarvitsevat jossain asiassa tukea ja apua, toisaalla ovat sitä itse antamassa ja osallistumassa. Ei ole muita, on me.

Tässä lehden numerossa puhutaan paljon rahasta. Ruotsin kirkossa työtä hakevat uskaltavat neuvotella paremmasta palkasta, siinä olisi oppia meillekin.

Tsemppiä ja rohkeutta muutosten keskelle.

Tiina Laine

toiminnanjohtaja, Dtl

tiina.laine@dtl.fi