Moni taiteilija on luomisvoimansa mehevimmässä kukassa 20–30-vuotiaana. Tämä pätee eritoten musiikkiin.
On kovin totta ja hienoa, että pitkän uran tehneet muusikot osaavat käyttää koulittua taitoaan läpi elonsa taipaleen. The Rolling Stones julkaisi viime vuonna uutta materiaalia sisältävän levyn. Jagger ja Richards ovat nyt 80-vuotiaita. Uutuuslevy Hackney Diamonds on sinänsä kelpo kiekko, vaikka kuulostaakin siistiydessään hieman tekoälyn tuotokselta. Kiitti vaan, autotune ja moderni kliini tuotantotapa. Uusia rollari-klassikoita se ei sisällä. Eikä sellaisia yhtye olekaan synnyttänyt 43 vuoteen. (Laskin vuoden 1981 Tattoo You -levyn viimeiseksi rollari-levyksi, joilta löytyy suuren suuria Stones-biisejä.)
Ei missään nimessä ole itsetarkoituksellista luoda koko ajan valtavia legendaarisuuksia. Lukuisat musiikintekijät ovat tehneet hienoja, kypsiä ja hyvin nautinnollisia äänitteitä vanhemmilla päivillään. Kuten Lucinda Williams, Leonard Cohen, Kris Kristofferson ja Jaakko Löytty.
Legendojen rooli on usein siirtyä kuolemattomien iskusävelmien tekijäpajalta hyvälaatuisen tasaisuuden maailmaan. Singer-songwriterien kuninkaat Dylan, 82, ja Springsteen, 74, kulkevat kruunuistaan huolimatta samalla elämän hiekkatiellä. Herrat kiertävät ja levyttävät väsymättömästi, mutta kuinka moni hyräilee muita kuin heidän 60–80-lukujen kappaleitaan?
Olen saanut tutkia ja laulaa useiden Nuoren seurakunnan veisukirjan painoksia. Ne kertovat samantapaista tarinaa. Klassikkokipaleet pysyvät ja hyvä niin. Niitä tarvitaan, niiden pois tiputtaminen olisi kuin poistaisi virsikirjasta lauluja vanhuusjärjestyksessä. Järjetöntä ja kulttuuria kastroivaa puuhaa, onneksi siihen ei ryhdytä. Ohimoita syyhyttää, kun aina viiden vuoden välein tutkii veisukirjaan päivitettyjä uusia lauluja nuoremmilta kyvyiltä. Mitkä näistä jäävät elämään, minkä rooli on taas haihtua unholaan muutaman vuoden selailuohituksen jälkeen?
Olen vuorotteluvapaalla enkä ole muutamaan kuukauteen koskenut NSV-kirjaan. Kun muistelen ulkoa, mitä uudempia lauluja kirjaan on ”jäänyt elämään”, mieleeni tulee ainoastaan Juha Tapion Väsyneet maan. Veikkaan Jukka Pojan Herra on mun moottori -kappaleelle käyvän samoin viitaten sen suosioon nuorison parissa. Mieletön riparihitti se kun ollut on. Mutta uusien klassikoiden lista on lyhyt eivätkä ne ole aivan juuri oksalta poimittuja.
Eräs mielenkiintoinen toive tulevaan voi viritä lauluntekijäpajoilta. Näin sosiaalisessa mediassa kahden tutun, miltei ikäiseni muusikon, osallistuneen Laura Sippolan vetämään pajaan, jonka hedelmiä esitettiin yhteiskonsertissa. Olisiko tällaisessa yhteistyössä voimaa myös uusien legendojen syntyyn?
Jos sinulla on soitin ja pieni pala luomislahjaa, tee biisejä. Ja uskalla tuupata niitä eteenpäin. Aina voi käydä kuten Ilkka Puhakan Älä pelkää -kappaleelle. Teet elämässäsi yhden laulun, ja siitä tulee unohtumaton kristikunnan klassikko.
Teksti ja kuvat Mikko Saari
