Vaalijärjestelmä puhuttaa uusia päättäjiä

0
24

Kirkolliskokouksen ja hiippakuntavaltuuston vaalit toimitettiin helmikuussa. Myös kirkon nuorisotyönohjaajia ja diakoniatyöntekijöitä pääsi läpi toukokuussa alkavalle toimikaudelle. Kaksi nuorisotyön ja kaksi diakoniatyön koulutettua kertovat kokemuksiaan vaaleista ja vaalijärjestelmästä.

Teksti Tiina Heiskanen | kuva Kirkon kuvapankki Aarne Ormio

Ritva Lampela, diakonissa, Simon srk, diakoniatyöntekijä ja lähetyssihteeri, valittu Oulun hiippakunta- valtuustoon ja 1. varaedustajaksi kirkolliskokoukseen. Kuva Ritva Lampelan kotialbumi
Juha ”Juuso” Perilä, kirkon nuorisotyön-ohjaaja, eläkkeellä Herttoniemen seura- kunnasta, valittu kirkolliskokoukseen ja Helsingin hiippakuntavaltuustoon. Kuva: Juha Perilän kotialbumi
Juha Pitkä, kirkon nuorisotyönohjaaja, Tuusulan srk, nuorisotyön työala- vastaava, valittu Espoon hiippakunta-valtuustoon. Kuva Eeva Pitkä
Eeva Pouke, diakoni, Uusheräys ry:n toiminnanjohtaja, valittu kirkollis- kokoukseen ja Oulun hiippakunta-valtuustoon. Kuva Studio P.S.V.

Miksi halusit hiippakuntavaltuustoon/kirkolliskokoukseen?

Ritva: Olen aina ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja niihin vaikuttamisesta. Olen huolissani erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomen pienistä seurakunnista, joissa kutakin virkaa on vain yksi, uusia työntekijöitä on vaikeaa saada ja vastavalmistunut viranhaltija jää vaille kollegiaalista tukea. Henkilöstön vaihtuvuus on suurta, verovarat vähenevät, kiinteistöt rapistuvat ja palkkaus ei ole kilpailukykyinen. Näitä faktoja ja tapauskertomuksia haluan tuoda hiippakuntavaltuuston keskustelufoorumille.

Eeva: Olen ollut jonkin aikaa mukana kirkkopolitiikassa Oulun seurakuntayhtymässä. Kun minua pyydettiin ehdokkaaksi, lähdin mukaan. Haluan herätysliikejohtajana olla vaikuttamassa, että ydin saisi vahvistua ja että fokusoiduttaisiin siihen, miksi kirkko on olemassa eikä juututtaisi kehällisiin asioihin. Herätysliikkeillä on oma paikkansa kirkossa. Pidän myös pohjoisen ääntä esillä. Pienten seurakuntien alueilla on usein monta vanhaa suojeltavaa kirkkoa. Jos kaikki raha menee raamien ylläpitämiseen, ei rahaa jää itse toimintaan. Tärkeää on, että pienissä seurakunnissa ihmiset eivät unohdu.

Juuso: Päätöksenteko on aina ollut minulle tärkeää, ja olen tukenut yli 20 vuoden ajan nuoria päättäjiksi. Olin milloin kenenkin nuoren vaalipäällikkönä milloin mihinkin vaaleihin, autoin brändäyksessä ja kampanjoissa. Neljä vuotta sitten minulta kysyttiin, tiedänkö ketään, joka voisi lähteä ehdokkaaksi. Huomasin vastaavani ”minä”. Nyt neljä vuotta myöhemmin oli kova halu päästä uudestaan.

Juha: Työskentelin aiemmin Keravalla ja kun siirryin Tuusulaan töihin, Keravalta kysyttiin minua kirkkovaltuustoon. Olen nyt siellä toista kautta. Hiippakuntavaltuustossa alkaa toinen kauteni. Ensimmäisellä kerralla valitsijaryhmä pyysi minua ja pitkäaikainen edustaja suositteli, joten pääsin listoille. Tällä kertaa en päässyt kirkolliskokousehdokkaaksi, mutta hiippakuntavaltuustoon sain eniten ääniä. Lähdin uudelleen ehdolle Espoon hiippakuntavaltuuston hienon toimintakulttuurin takia. Siellä on viime kaudella tehty monenlaisia tapahtumia valtuutetuille ja työntekijöille ja tuettu nuorten vaikuttajaryhmien perustamista.

Millainen vaalikampanja sinulla oli?

Juuso: Itse tein henkilökohtaista kontaktointia. Soitin ihmiselle ja kysyin, tunnetko ketään, joka voisi äänestää minua. Sitten soitin seuraavalle, jne. Yhden äänen saamiseen voi joutua tekemään tuntien työn. Nuorisotyöntekijän läpisaamiseksi olisi hyvä, että saisi ensin omaan neuvostoon nuoria, jotka voisivat äänestää tuttua työntekijää. Alueen nuorisotyönohjaajat olisivat hyviä toistensa vaalipäällikköitä. He voisivat suositella hyvää tyyppiä oman seurakuntansa päättäville nuorille.

Juha: Äänestäjät ovat alueen kirkkovaltuutettuja, siksi oma maine valtuutettujen silmissä on tärkeä. Vaikka itse olen tehnyt 40 vuotta seurakuntatyötä, monet valtuutetut ovat uusia. Olin viime kaudella monessa hiippakuntavaltuuston tapahtumassa, joten tulin valtuutetuille tutuksi. Sain omasta valtuustosta ääniä yli ryhmärajojen ja ääniä tuli myös Tuusulasta. Hiippakuntavaltuustossa ei olla edustamassa yksittäistä seurakuntaa vaan koko aluetta.

Ritva: Teimme erään pitkän linjan kirkolliskokousedustaja-ystäväni kanssa yhdessä vaalityötä. Lähetimme noin 280 vaaliesitettä lappilaisille valtuutetuille ja myös Oulun alapuolelle.

Eeva: Minun kampanjani oli lähinnä netissä. Lähetin joitakin whatsapp-viestejä ja valtuutetuille vaaliryhmämme listan. Pitää tehdä pitkäjänteistä työtä, että tunnetaan ja tiedetään. Saa myös luottaa johdatukseen, rukouksen kautta tätä tehdään.

Ajatuksia vaalijärjestelmästä?

Ritva:  Jotta pienessä seurakunnassa pääsee läpi, pitää saada enemmän ääniä kuin isolla paikkakunnalla. Se tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Moni valtuutetuista ei varmaan edes tiedä tätä vaalitapaa.

Juha: Valitsijayhdistys määrittelee, miltä paikkakunnalta halutaan ehdokkaita. Isojen seurakuntien ehdokkaat ovat ”arvokkaampia”, koska yksi ääni on heille arvokkaampi. Jos isossa seurakunnassa saa oman valtuustoryhmän tuen, voi jo se riittää. Pienessä seurakunnassa pitäisi saada eri ryhmien ääniä mahdollisimman paljon, eikä sekään välttämättä riitä, kun äänten painoarvo on niin pieni. Isot seurakunnat saavat äänensä kuuluviin. Miten pieni seurakunta saa, jos se ei saa edes ehdokkaita läpi? On ongelma, kun kuulemme joka paikassa vain isojen ja vahvojen ääntä.

Juuso: Täällä isoin äänen painoarvo oli 1,88 ja pienin 0,33. Tämä saattaa turhauttaa äänestäjiä, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että Helsingin hiippakunnassa valtuutetuista alle 80 prosenttia äänesti. Tulee helposti olo, että mitä virkaa meidän 0,33-äänellä on.

Eeva: Jos ihan kylmiltään lähtee kirkollispolitiikkaan, menee ensimmäinen kausi opetellessa. Kyse on kuitenkin isosta organisaatiosta, kun kirkossa on yli kolme miljoonaa jäsentä. Jos jotain haluan kritisoida, voisin kyseenalaistaa, miksi pappeja valitaan niin iso määrä. 1800–1900-luvulla se olisi ollut ihan ok, koska kuilu kansan ja lukeneiston välillä oli niin suuri, mutta tänä päivänä meillä on koulutettu kansa ja todella paljon eri alojen osaajia.

Pitäisikö kaikkien kirkon viranhaltijoiden olla vaaleissa erityisen viran kiintiössä eikä maallikkokiintiössä?

Juuso: Pitäisi, mutta siinä menee varmaan tuhat vuotta. Minusta on hirveän tärkeää, että kirkolliskokouksessa on nuorisotyönohjaajia. Pääsen eri tilanteissa kertomaan, mitä nuorisotyöntekijänä ajattelen, ja se voi vaikuttaa konkreettisesti tämän työn arkeen. Voi kuitenkin miettiä, mikä maallikko minä olen? Olen kirkon työntekijä ja tavallaan vien sen oikean maallikon paikan.

Juha: Minustakin pitäisi olla, mutta varmaan ennemmin diakonaatti menee läpi kuin tämä asia muuttuu. Papisto ei edusta kaikkea työtä mitä kirkossa tehdään. Heillä saa olla kiintiö, mutta työntekijäryhmiä pitäisi olla muitakin, jotta asioiden käsittely olisi tasapuolista. Nykytilanteessa maallikkopuolella minut katsotaan seurakunnan työntekijäksi ja mietitään, voidaanko minua ottaa maallikkolistalle. Paljon varmaan on kirkon työntekijöitä, jotka miettivät ehdokkuutta, mutta eivät pääse listoille.

Ritva:  En ole kauheasti hoksannut ajatella, kun nykyään voi myös virassa oleva päästä vaikuttamaan. Tuo olisi tosi hyvä juttu. Siinä käytäisiin todellista kisaa. Miten esimerkiksi diakoniatyöntekijät lähtisivät kollegoitaan äänestämään? Sainkin vaalien aikana viestiä siitä, että olisi todella hienoa, jos tulisi diakoninen näkökulma esille.

Eeva: Kirkolla on kaksi virkavihkimystä, papin ja diakonian, mutta jälkimmäiset jäävät kirkkopolitiikassa monesti vähemmälle huomiolle, vaikka heidän työnsä kadunmieheltä kysyttäessä mielletään kirkon merkityksellisimmäksi. Kirkko on muuttunut valtavasti, joten kyllä seurakunnan erityisosaamista olisi hyvä nostaa. Toivon kirkolliskokoukselta, että haetaan yhteistä hyvää ja yhteyttä, että tässä kirkossa olisi tilaa olla ja hengittää ja että se olisi Kristuksen kirkko, joka tuo esiin Kristuksen kasvoja ja olemusta.