Väki ikääntyy ja maaseutu tyhjenee – onko kirkko valmis?

0
105

Väestö ikääntyy vauhdilla ja kaupungistuminen jatkuu. Onko kirkko ajantasalla muutosten edessä? Tätä pohtivat arkkipiispa Tapio Luoma sekä kansliapäällikkö Pekka Huokuna Kirkkohallituksesta. Kentän ääntä keskusteluun tuovat liittojen puheenjohtajat Anna Kärri (KNT) ja Tiina Haukijärvi (Dtl).

FAKTA

  • Vuonna 2000 yli 65-vuotiaiden osuus koko väestöstä oli 15 prosenttia. Vuonna 2030 vähintään joka neljäs Suomessa asuva on yli 65-vuotias.
  • Suomen väestö keskittyy seuraavien 20 vuoden aikana entistä voimakkaammin kasvukolmioon Helsinki–Tampere–Turku. Helsingin seudun ylivoima korostuu: vuonna 2040 Helsingin seudulla ennustetaan asuvan noin 1,83 miljoonaa ihmistä.
Arkkipiispa Tapio Luoma, Kirkon kuvapankki, Aarne Ormio

Arkkipiispa Tapio Luoman mukaan seurakuntarakenne on ollut viime vuosina kovassa muutoksessa juuri väestönmuutosten ja seurakuntien taloudellisen tilanteen vuoksi. Seurakuntaliitoksia tapahtuu ympäri maata.

– Kukin piispa on varmasti tarkastellut tilannetta oman hiippakuntansa alueella, Luoma toteaa.

Hän kertoo, että arkkihiippakunnassa on parhaillaan käynnissä rakennemuutoskeskustelu, joka voi edetessään tarkoittaa rakenteellisten muutosten lisäksi lisääntyvää yhteistyötä alueen seurakuntien kesken. 

– Seurakuntaliitokset ovat yksi tapa ratkaista rakennehaasteita, mutta voi olla myös muita tapoja. Sellaisia voivat olla lisääntyvä yhteistyö seurakuntien kesken tai joidenkin työalojen kuten vaikkapa talousosaamisen tai kiinteistöosaamisen keskittäminen isompiin yksiköihin.

Luoman mukaan on tärkeää on, että ideat yhteistyöstä ja muista ratkaisuista nousevat paikallisesti alhaalta päin.

– Oma seurakunta ja oma lähikirkko ovat monelle hyvin tärkeitä. Ne liittyvät elämän tärkeisiin tapahtumiin ja omaan kristilliseen identiteettiin. On ymmärrettävää, että seurakuntien alueiden ja nimien muutoksiin liittyy huolta ja menetyksen tunnetta.

Mikä arkkipiispaa huolestuttaa?

Väestönmuutokset aiheuttavat haasteita kirkon diakonia- ja nuorisotyölle. Mikä arkkipiispaa mietityttää?

– Tällä hetkellä huolestuttaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien pärjääminen tulevaisuudessa. Hallituksen tavoite velkaantuvan Suomen nostamiseksi on hyvä, mutta toimet sen saavuttamiseksi osuvat paljolti niihin, jotka muutenkin kokevat elämässään taloudellista niukkuutta. Tämä näkyy diakoniatyössä huolestuneisuutena ja ahdistuneisuutena ja ajan mittaan myös talouteen ja asumiseen kohdistuvina vaikeuksina. Diakoniatyöstä kerrotaan, että asunnottomuus on vaarassa kasvaa.

– Nuorisotyössä nuorten syrjäytyminen ja yksinäisyyden kokemukset ovat olemassa oleva haaste nuorisotyölle. Miten auttaa ja löytää niitä nuoria, jotka eniten tarvitsisivat apua ja tukea ympärilleen? Seurakunta voisi tarjota monenlaista yhteisöllisyyttä ja tukea elämäntilanteeseen, joka voi olla muutenkin hauras. Tämän vuoden Yhteisvastuukeräys huomioi juuri tämän ilmiön.

Turhaakin vastakkainasettelua

Kaupungistuminen on Luoman mielestä ymmärrettävää.

– Ihmiset hakeutuvat elämään sinne, jossa olettavat ja uskovat löytyvän parempaa elämää. Usein etelään tai suurempiin kaupunkeihin muutetaan työn perässä tai opiskelemaan. Olisi tietysti suotavaa, että kaikkialla maassamme voisi asua ja elää hyvää elämää, myös maaseudulla.

Hän näkee, että julkisessa keskustelussa on luotu ehkä vähän turhaankin kaupunkien ja maaseudun vastakkainasettelua.

– Maaseutu on aina ollut muutoksessa. Nykytilanteen muutokselle leimallista on muutosten samanaikaisuus, nopeus ja kehityssuuntien vastakkaisuus. Tämä tarkoittaa sitä, että väkeä muuttaa paitsi kaupunkeihin myös maaseudulle. Monet asiat myös haastavat kaupungistumisen megatrendiä. Maaseudun keskeinen merkitys esimerkiksi vihreälle teknologialle ja huoltovarmuudelle on tunnistettu.

Uudistumista ja rakenneratkaisuja

Kannattaako Luoman mielestä harmaantuvia seurakuntia edes yrittää pitää elinvoimaisina?

– Seurakunnan elinvoimaisuus nousee sen aktiivisista ihmisistä ja vastuunkantajista, olivatpa he minkä ikäisiä tahansa. On totta, että seurakuntien aktiiviosallistujien tai luottamushenkilöiden keski-ikä on varsin korkea. Elinvoimaisuutta voi hakea esimerkiksi rakenneratkaisuille tai toimintaa uudistamalla. Ilman muuta vastaan tähän, että kannattaa.

Luoma muistuttaa, että seurakunnan jäsenyydestä eroaminen on maaseudulla keskimäärin vähäisempää kuin kaupungeissa.

– Samalla työvoiman liikkuvuus ja opiskelu ohjaavat muuttamaan pois maaseudulta. Toisaalta digitalisaation myötä työskentely ja monien palveluiden käyttäminen ja tuottaminen on mahdollista missä tahansa.

– Melkein kolmen miljoonan ihmisen arvioidaan Suomessa käyttävän vapaa-ajan asuntoja, jotka ovat entistä paremmin varusteltuja ja joilla asutaan entistä pidempiä aikoja. Voisiko tässä olla yksi mahdollisuus löytää uusia ihmisiä mukaan?

Seurakunnissa isoja eroja

Kansliapäällikkö Pekka Huokuna, Kirkon kuvapankki, Aarne Ormio

Kansliapäällikkö Pekka Huokunan mukaan Kirkkohallitus kerää tilastotietoa seurakuntien jäsen-profiileista ja toiminnasta.

– Jo päättyneessä Millenniaalien kirkko -hankkeessa ja aihepiirin parissa jatkavassa Millenniaalien polut -mallissa on tehty analyysityötä ja havaittu, että seurakunnat eivät jäsenistöltään ole samanlaisia. Eroja on sekä alueellisesti että jäsenprofiileissa. Erot ovat monin paikoin suuria.

– Nuorempi väestö keskittyy kaupunkiseuduille. Esimerkiksi monissa isommissa kaupungeissa ja kaupunkikeskustoissa suurimmat väestöryhmät ovat 18–24-vuotiaat nuoret aikuiset ja lapsiperhevaiheen ylittäneet yli 55-vuotiaat.

Huokunan mukaan yliopistokaupungeissa on huomattavan paljon nuoria aikuisia ja kaupunkialueilla on seurakuntia, joissa väestön ikääntyminen ei ole merkittävä kysymys.

– Sitten on maaseutuseurakuntia, joissa tilanne on päinvastainen. Maaseudulla on myös hyvin pieniä seurakuntia, joissa lähes puolet jäsenistä on yli 64-vuotiaita.

Tutkittua tietoa toiminnan tueksi

Millenniaalien kirkko- ja Millenniaalien polut -hankkeissa tuetaan seurakuntia tunnistamaan oman alueensa väestöprofiili ja jäsenistön kiinnostuksenkohteet ja tarpeet. Maaseudun erityiskysymyksiä on pohdittu myös kirkon tuoreessa maaseutulinjauksessa (2023).

– Näin seurakunta voi tutkitun tiedon valossa suunnata toimintaansa juuri niille ihmisille, joita alueella asuu.

Huokuna esittää, että sekä kokonaiskirkon tasolla että seurakunnissa pitäisi rohkeasti miettiä, mihin voimavarat suunnataan.

– Seurakuntien hyvin erilaiset väestöpohjat eivät tähän mennessä ole kovin paljon vaikuttaneet työntekijöiden valintaan ja tehtäviin. Esimerkiksi nuoret aikuiset ovat väestöryhmä, joka usein jää kohtaamatta. Seurakuntien erilaisuuden tunnistaminen ja resurssien jakautumisen tarkastelu voi tulevaisuudessa tarkoittaa muutoksia hyvin monella eri tasolla.

Ihmislähtöistä työtä

Huokuna näkee, että kirkolla ja sen seurakunnilla on mahdollisuuksia olla osa ihmisten elämää myös kaupunkialueilla.

– Se edellyttää ihmislähtöistä toimintaa, jota suunnitellaan olemassa olevaa tietoa hyödyntäen. Toisaalta on tärkeää pitää huolta siitä, että seurakunta on tavoitettavissa ja toimii myös siellä, missä väestö vähenee ja harmaantuu. Toimipiste joka kirkonkylällä on ollut kirkon vahvuus tähänkin saakka. 

Teksti Tiina Usvajoki

Kuva Pexels


Rekrytointihaasteet pitää selättää ja työtä johtaa kestävästi

Liittojen puheenjohtajat Anna Kärri (KNT) ja Tiina Haukijärvi (Dtl) seuraavat seurakunnissa tapahtuvia muutoksia aitiopaikalta. Dino kysyi heiltä kolme kysymystä väestönmuutostrendeistä.

Kysymykset

1.  Mitä ajatuksia kaupungistuminen ja väestön ikääntyminen herättää?

2.  Mitä kirkossa pitäisi tehdä, jotta se pystyisi vastaamaan näihin haasteisiin?

3.  Mitä kentällä ajatellaan näistä teemoista?

Anna Kärri, kuva Emma Rahikainen

ANNA KÄRRI

1. Ihmisten pakkautuminen etelään ja isoihin kaupunkeihin haastaa kasvatus- ja nuorisotyön kokonaisuudessaan. Miten pidetään huolta, että lapset, nuoret ja perheet tulevat kohdatuiksi myös niillä alueilla, missä väkeä on vähemmän? Lapset ja nuoret ovat tulevaisuudessa aikuisia, jotka tekevät itsenäisiä päätöksiä kirkkoon kuulumisestaan. Jos kirkko ja seurakunta ei ole ollut näkyvä osa elämää lapsuudessa ja nuoruudessa, ei sitä myöskään osaa kaivata.

Toisaalta kasvukeskuksissa tarjonta on laajempaa. Miten seurakunnat voivat erottua edukseen kaiken tarjonnan keskellä?

Väestön ikääntyminen haastaa kasvatus- ja nuorisotyön kehittämään työtään. Missä kaikkialla voimme tehdä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa? Mikä meille on sellaista, mistä emme halua luopua? Miten arvioimme ja mittaamme työmme vaikuttavuutta? Kirkko tarvitsee aina työtä lasten, nuorten ja perheiden parissa. Jos tätä työtä ei tehdä, meillä ei myöskään ole tulevaisuudessa aikuisia seurakuntalaisia.

2. Polku-toimintamalli ei ole vain kasvatuksen työntekijöiden työpöydällä, vaan koko seurakunnan. Se on seurakuntalaisten ja työntekijöiden yhteinen malli ajatteluun ja toimimiseen. Seurakunnat ovat yhteisöjä. Yhdessä tekemällä omaa asiantuntijuutta hyödyntäen nämä haasteet eivät ole liian suuria.

3. Yleisessä keskustelussa puhutaan kirkon rekrytointihaasteista, jotka vaikuttavat näihin kysymyksiin. Niiden selättäminen on iso ja haastava kysymys, johon ei varmasti ole vain yhtä yksinkertaista vastausta.

Tiina Haukijärvi, kuva Tiina Puputti

Tiina Haukijärvi

1. Diakonian näkökulmasta on huoli kaupunkiin muuttavista ja kuihtuviin maaseutupitäjiin jäävistä. Molempien osalta mietin yksinäisyyttä, kiinnittymistä yhteisöön. Miten ikääntyneet vanhukset pärjäävät yksin pitkien matkojen takana ilman omaisia?

Kaupungit eivät tunnu pysyvän muuttoliikkeen perässä ja etenkin Helsingissä asumisen kustannukset ovat pienituloisen yksineläjän kannalta kohtuuttomat. Ihminen katoaa kaupunkiin. Ympärillä on paljon ihmisiä, jolloin yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemus voi herkästi voimistua. Seurakunta voisi olla tarjoamassa yhteisöä tai paikan tulla rakentamaan sellaista.

Ikääntyneet nähdään ongelmana, joka tulisi ratkaista. Pelkään, että luomme puheellamme todellisuutta, jossa yksi arvokas ihmisryhmä muuttuu taakaksi. Samaan aikaan pohdin, miten pystyisimme takaamaan arvokkaan ja turvallisen vanhuuden. Asui ikäihminen sitten yksin maaseudulla tai suurkaupungissa, voi yksinäisyyden kokemus olla yhtä suuri.

2. Diakoniatyössä ja seurakunnissa tehdään jo nyt vahvaa yhteistyötä erilaisissa verkostoissa kunnan tai kaupungin toimijoiden, järjestöjen, hankkeiden ja vapaaehtoisten kanssa. Tämä yhteistyö on välttämätöntä myös tulevaisuudessa. Kirkon tehtävä ei voi olla yhteiskunnan tukiverkon aukkojen paikkaaminen.

Haasteisiin pyritään vastaamaan jo nyt niin hyvin kuin resurssit antavat myöden. Energia ja työpanos menevät kuitenkin usein akuuttien työtehtävien hoitamiseen eikä varsinaiselle työn kehittämiselle tai suuremman kokonaiskuvan hahmottamiselle, diakonian strategiselle työskentelylle jää aikaa. Viime aikoina kirkolla on ollut suuria rekrytointihaasteita. Jotta tuleviin haasteisiin pystyttäisiin vastaamaan, olisi tärkeää varmistaa, että työntekijöitä riittää ja että työtä suunnitellaan ja johdetaan kestävästi.

3. Kentällä toivotaan, että elämä maaseudulla voisi olla mahdollista myös tulevaisuudessa. Huolta herättää huoltovarmuus, maatalouden rapistuminen ja tietotaidon katoaminen. Huolta herättää ihmiset, jotka muuttavat yksin ilman tukiverkkoja suurten kaupunkien lähiöihin. Huolta herättää maanviljelijöiden selviytyminen. Huolta herättää politiikka, jossa tietoisesti ajetaan ihmisiä muuttamaan suuriin kaupunkeihin.