Huudot kuuluivat kaukaa. ”Hoosianna, Daavidin Poika!”
Ihmisiä tungeksi kadulla. Jäit katsemaan etäämmältä.
Lähelläsi olevat puhuivat kuninkaasta. Näit aasin, jonka selässä ratsasti mies. Näit, miten ihmiset katkoivat puiden oksia ja levittivät niitä tielle. Ihmisjoukko, joka seurasi tuota miestä, iloitsi äänekkäästi.
Olit jo kääntymässä pois, kun havahduit lempeään katseeseen. Ihmispaljouden takaa sinut nähtiin.
—
Adventti, odotuksen ja raivaamisen aika, alkaa tästä Jeesuksen aasilla ratsastamisesta. Vaikka profeetat olivat jo aikaa sitten ennustaneet kuninkaan tulon, tuo hetki oli yllättävyydessään pysähdyttävä.
Nöyryys ja lempeys, aasi korskean ratsun sijaan kertoivat todellisesta kuninkuudesta.
Meidän matkamme jouluun on silti alussa. Uusi kirkkovuosi, uusi valmistautuminen.
Tuttu jouluevankeliumi, sanoma Vapahtajan syntymästä, voi saada uuden merkityksen.
Adventinaika, jota elämme, kutsuu valmistautumaan kohtaamiseen, jonka merkitys on paljon syvempi ja kauaskantoisempi kuin voimme edes aavistaa.
Kohdatuksi tuleminen on yksi syvimmistä tarpeistamme. Toisen katseeseen vastaaminen tarvitsee sen, että nostamme oman katseemme itsestämme. Ja jotta uskaltaa katsoa toista, on raivattava esteitä omassa sisimmässä.
Siksi kysyn: Mitä sinä tarvitset? Millaista Vapahtajaa kaipaat elämääsi juuri nyt?
Odottaminen voi olla yhtä aikaa kivuliasta ja toiveikasta. Odottamiseen kätkeytyy koettuja pettymyksiä, mutta myös varovainen toivo paremmasta. Uskallanko? Kelpaanko? Onko kaiken oltava salonkikelpoista, viimeisen päälle putsattua vai riittääkö ihan vaan tämä sydän?
Huomaatko, sinua katsotaan lempeästi aasin selästä.
Adventti, valmistautuminen joulun salaisuuteen, voi yllättää hyvällä. Jumala Kaikkivaltias tietää, mitä tarvitsemme.
Hän kohtaa meidät ehkä eri tavalla kuin odotamme. Varmaa on, että kohtaaminen tuo ilon ja rauhan.
”Jumala, anna meidän nähdä kasvojesi valo, niin me pelastumme.” (Ps. 80:4)
Kulje rohkeasti seimen äärelle.
Teksti Kirsi Männistö