Kirkon tulevaisuuskomitean mie-tinnössä vapaaehtoistyö nostetaan hienosti esille. Työntekijäkeskeisestä ajatus- ja toimintamallista on luovuttava. Muutosta vaaditaan asenteissa ja mielikuvissa, sillä seurakuntalaisten roolin muutos edellyttäisi myös seurakunnan työntekijöiltä uuden roolin omaksumista. He eivät olisi ensisijaisesti työalansa työn toteuttajia vaan sen suunnittelijoita, koordinoijia ja resurssien järjestäjiä sekä vapaaehtoisten rekrytoijia.
Hallelujaa ja pitkä aamen! Tämä on siis vuoden 2016 tekstiä. Hetkinen? Miten minusta tuntuu, että nuorisotyössä tämä asia on ymmärretty jo 1970-luvulla. Ilman vapaaehtoisia nuorisotyömme ei olisi sitä mitä se nyt on. Nuorisotyö on siis ollut edelläkävijä jo lähes viisikymmentä vuotta. Yksi konkreettinen esimerkki on Palveluoperaatio Saapas.
Jämsän Himoksella järjestetään juhannusfestarit joka vuosi. Torstaista sunnuntaihin Saapas pitää selviämisasemaa vanhoissa merikonteissa. Kymmenelle asiakkaalle kerrallaan laitetaan patjat, viltit ja oksennusämpärit valmiiksi. Koulutetut ja luotettavat vapaaehtoistyöntekijät palvelevat iloista festivaalikansaa yötä päivää. Sunnuntaina neljänkymmenen lepäävän asiakkaan, viidensadan asiakaskohtaamisen ja kolmen ympärivuorokautisen päivystyspäivän jälkeen olo on onnellinen, mutta väsyneempi kuin koskaan. Voikohan ihminen nukkua seisaallaan silmät ja suu auki?
Palveluoperaatio Saappaan Summer tour päivysti menneenä kesänä 12 festivaalissa. Käytännössä tämä vaatii vähintään 20 työntekijää, 200 vapaaehtoistyöntekijää ja 30 ympäripyöreää työpäivää. Tuhansien kohdattujen ihmisten avuksi tarvitaan paljon ämpäreitä, laastareita, promillemittareita, vesikanistereita sekä mittamaton määrä kumihanskoja.
Hyvä on olla myös järkyttävän pitkä pinna, kymmenittäin varasuunnitelmia muuttuneiden tilanteiden varalle ja kyky nauraa, vaikka itkettäisi koko ajan.
Kerhonohjaajat, isoset, yövahdit, leiriavustajat, Saapas-päivystäjät, apuohjaajat ja mitä näitä nyt kaikkia onkaan. Kyllä te tiedätte. Ilman vapaaehtoistyöntekijöitä olisimme pahassa pulassa. Suurin kiitos heille! Tulevaisuuskomitean viisaisiin sanoihin on hyvä lopettaa: Seurakuntalaiset ovat seurakunta, eivät seurakunnan toiminnan kohde.
Jussi Maasola,
erityisnuorisotyönohjaaja,
Jyväskylä