Muutoksen jarrut

0
270

“Ei tule kuitenkaan toimimaan, sitä on kokeiltu jo vuosia sitten.”
”Kuka sen vastuun sitten kantaa, jos jotain tapahtuu?”
”Siitä on kyl aika paljon vaivaa.”
Kuulostaako tutulta, kun yrität ehdottaa jotakin uutta?

Miten reagoimme työelämässä kehittämisehdotuksiin ja muutoksiin? Suhtautumisemme joko uuvuttaa meidät ja sitoo meidät paikoilleen tai tuo lisää intoa ja uutta näkökulmaa. Kahvipöydässä on helppo puhua ja valittaa, että mikään ei muutu. Siinä vaiheessa kun olisi mahdollisuus lähteä kokeilemaan uutta, kannattaa pysähtyä miettimään, olenko minä jarru vai ihminen, joka näkee mahdollisuuden?

Jarruna on mukava olla. Silloin ei tarvitse rikkoa omia rutiineja tai kohdata epämukavuusalueen reunoja. Työelämä on tasaista suorittamista ilman sen kummempaa huolta oman työn merkityksellisyydestä. Jarru nukkuu yönsä levollisesti ja vuoden vaihteen jälkeen kaivelee edellisen toimintakertomuksen tietokoneen syövereistä, vaihtaa päivämäärät, vuoden ja muuttaa muutaman tunnusluvun. Nyt jarru on nähnyt vaivaa leipänsä eteen ja voi palata takaisin kahvihuoneeseen valittamaan talousjohtajan töpeksimisistä ja siitä, ettei tässä firmassa ikinä mikään muutu.

Jarru voi olla myös piilossa ja hidastaa kehitystä sitä kautta. Piilojarru innostuu asioista kokouksessa, mutta suunnittelua aloittaessaan löytää vain haasteita ja esittää epäileviä kysymyksiä onnistumisesta. Hän saattaa ohimennen kommenteillaan vähätellä työkavereiden panostusta ja saavutuksia, mutta ei sano milloinkaan mielipidettään suoraan. Piilojarru voi pysäyttää työyhteisössä kaiken kehityksen täysin huomaamatta. Piilojarrun lempilauseita ovat muuun muassa: ”tosi loistava idea, voisimme perustaa työryhmän jatkojalostamaan tätä eteenpäin”. ”Ai siis siellä ekassa isä-lapsi-illassa oli VAIN niin vähän porukkaa? Tosi harmi hei!”

Eniten jarrut pelkäävät muutosta. Heidän turvallinen lintukotonsa on uhattuna, eikä muutoksesta ole ikinä seurannut mitään hyvää. Muutoksessa piilee myös paras ase jarruja vastaan. Se on avoin ja rehellinen keskustelu Se, että kaikki – myös jarrut – tietävät tosiasiat. Miksi on tullut tarve muuttaa jo vuosikymmenet tehtyä tapahtumaa tai tapaa tehdä työtä. Jarrun saa osaksi muutosta faktojen kertomisen lisäksi osallistamalla. Emme saa antaa jarrulle valtaa toimia haluamallaan tavalla vaan hellästi pakottaa hänet osaksi muutosprosessia.

Kirkkomme elää muutoksessa ja tarvitsee vähemmän jarruja. Mitä jos ensi vuonna kirjoittaisitkin täysin uuden toimintakertomuksen?

Anna Kärri
anna.karri@nuorikirkko.fi