Mikä on oikeasti tärkeää?

0
1128

Elämme poikkeuksellisia aikoja. Tämänhetkinen pandemia vaikuttaa todella moneen asiaan – myös meidän opiskelijoiden arkeen. Opiskelu tapahtuu etänä, mikä vaatii veronsa. Poikkeustilanne on jatkunut pian vuoden. Tilanne vaikuttaa myös vahvasti opiskelijoiden valmistumiseen, ja tämän vuoksi osan valmistuminen on siirtynyt myöhemmäksi. Harjoitteluihin ei oteta samalla tavalla opiskelijoita kuin ennen. Työn määrä ja avun tarve on kasvanut, mutta silti monilla työpaikoilla ollaan entistä varovaisempia ottamaan uusia työntekijöitä. Tilanne on hieman ristiriitainen. Kirkon alan työpaikkoja on muutenkin niukassa.

Usealle etäopiskelu on ollut vielä työläämpää ja raskaampaa kuin normaali lähiopetus. Monet eivät jaksa opiskella niin paljon kuin ennen. Yksin puurtaminen vie voimat. On tärkeää, että jokainen muistaa liikkua tarpeeksi ja tavata ystäviä. Samoin on tärkeää muistaa lähimmäistä siten kuin se on mahdollista. Muistetaan myös olla itsellemme armollisia ja levätä. On ok, että aina ei jaksa. Yhteiskuntamme on suorituskeskeinen, joten tämä tilanne pysäyttää meistä jokaisen miettimään, mikä on oikeasti tärkeää.

Olen mukana KNT-opiskelijoiden hallituksessa ja toimin siellä varapuheenjohtajana. Hallituksemme toimintaan pandemia on aiheuttanut sen, että kaikki kokoukset ovat etänä. Kovinkaan monessa fyysisessä tapahtumassa emme ole tänä vuonna olleet.

Pandemia näkyy monella tavalla: yksinäisyyden kasvuna, päihteiden käyttönä ja pahana olona. Nämä ongelmat ovat kasvaneet entisestään. Monet ovat lomautettuina. Yritykset ja firmat kärsivät, ravintoloita lopetetaan.

Tämän takia on välttämätöntä, että jokainen tekee oman osuutensa koronan ehkäisemisessä esimerkiksi käyttämällä maskia päivittäin, vaikka se ei aina tunnukaan miellyttävältä. Toivottavasti rokotteet ovat pian kaikkien saatavilla.

Ensi kesään mennessä tilanne toivottavasti jo helpottuu. Pidetään toisistamme huolta ja pysytään terveinä.

Krista Lyyränen
krista.lyyranen@student.diak.fi