Mikä ilo ja riemu olikaan tänä syksynä päästä viemään jälleen toimintaesitteitä kouluille ihan livenä. Vastaan tuli pieniä ekaluokkalaisia ja kesän aikana pituutta kasvaneita ylempiluokkalaisia. Oli ihana nähdä kasvot ja hymyt, joita ei enää tarvinnut maskeilla peittää. Opehuoneisiinkin oltiin taas kokoonnuttu isolla porukalla ja puheensorina kahvikuppien ääressä kuulosti hyvältä. Oltiin tultu yhteen. Tätä oli selvästi kaivattu.
Yhteen tulemista on selvästi kaivattu myös harrastustoiminnassa, ainakin jos seuraa, miten ilmoittautumisia tipahtelee kerho- ja leiritoimintaan. Yhteisöllisyyden ja laadukkaan toiminnan lisäksi yksi syy saattaa olla maksuttomuus ja toiminta lähellä kotia. Koko kesä ja alkusyksy on julkisuudessa maalailtu – ihan aiheestakin – kauhukuvia sähkönhinnan noususta ja sen vaikutuksista kotitalouksiin. On mietitty, miten voidaan pienentää hurjaksi nousevaa sähkölaskua. Lasketaanko sisälämpötilaa tai käydäänkö suihkussa vain kerran viikossa. Kun perheissä mietitään, miten raha riittää ruokaan ja lämmitykseen, ei lasten harrastuksiin ole varmastikaan laittaa kymppejä, satasista tai tuhansista puhumattakaan.
Vielä toistaiseksi seurakunnat pystyvät tarjoamaan paljon toimintaa maksuttomasti tai ainakin hyvin pienillä osallistumismaksuilla. Tämä on oikeastaan aina ollut meille lähes itsestäänselvyys. Kun ainakin isommissa kaupungeissa kilpailemme ihmisten vapaa-ajasta, pitäisikö tämä todellisuus nostaa parrasvaloihin ja mainoskyltteihin? Minusta pitäisi. Markkinointi ja itsestä metelin pitäminen ei ole kovin vahvaa seurakunnissa. Ehkä vaatimattomuus ja hiljaisuus ei ole tässä asiassa eduksi.
Olen saanut osallistua nyt muutaman vuoden perhekeskusverkoston toimintaan ja viime keväästä lähtien olen ollut jäsenenä uudessa maakunnallisessa hyvinvointialueen lapsi- ja perheasiainneuvostossa. Verkostossa on iso joukko sekä kunnan, soten että järjestöjen edustajia. Kaikki tekevät tärkeää ja merkityksellistä työtä, mutta niin teemme mekin, ja aika isolla volyymillä. Keskikokoinen seurakuntayhtymä tarjoaa maksutonta harrastustoimintaa, aikuisten läsnäoloa, välipalaa tai ruokaa sadoille lapsille ja nuorille viikoittain. Hyvä me! Yhteistyöverkostoissakaan ei siis todellakaan tarvitse olla hissukseen ja anteeksipyydellen vaan selkä suorana ja ylpeänä omasta toiminnasta ja palveluista. Ilokseni olen saanut myös huomata, miten avosylin meidät on otettu mukaan yhdessä tekemiseen.
Yritys toisensa perään kertoo tänä syksynä hintojen noususta vedoten maailman tilanteeseen. Ollaan me radikaaleja ja tullaan isosti julki sillä, että me olemme puolestamme alentaneet hintoja tai tarjoamme jopa ilmaiseksi. Omassa kuplassa saattaa harhaantua luulemaan, että kaikki tämän tietävät, mutta näin ei olen. Tästä edusta on sallittua ja jopa toivottua pitää vähän enemmän ääntä!
Noora Kähkönen
nuorisotyönohjaaja,
diakoni, sosionomi
noora.kahkonen@evl.fi
