Sastamalassa on ollut jo yhdeksän kertaa seimikatu keskellä kaupunkia. Tänä vuonna vietetään juhlavuotta – onhan kysymyksessä kymmenes vuosi.
– Laitoimme alulle seimikadun EU-hankerahoituksen Joutsenten reitin kautta lokakuussa 2015. Keväällä saimme tiedon, että hanke on hyväksytty. Perustelimme hanketta sillä, että näin lisätään seimikulttuuritietämystä, saadaan matkailijoita paikkakunnalle ja ihmisille tarjoutuu mahdollisuus hiljentymiseen sekä liikuntaan. Nyt odotamme vielä Ely-keskuksen rahoituspäätöstä, kertoo hankkeen yhdyshenkilö, johtava nuorisotyöntekijä Salme Kuukka.
Joutsenten reitti ry on yksi maamme 55 alueellisesta kehittämisyhdistyksestä, jonka kautta yhdistykset, säätiöt ja tässä tapauksessa seurakunta ja kunta voivat yhdessä anoa EU-hanketukea, jonka pääasiallinen tarkoitus on muu kuin voiton tavoittelu.
Hallinnollinen päätös hankkeelle on saatava kirkkoneuvostolta. Koska hanke on EU-rahoitteinen, se ei saa kuluttaa seurakunnan ja kaupungin varoja. Hankerahoitus 10 000 euroa menee pääseimen tarvikekuluihin, kohdevaloihin, kirkko- ja seimivaelluksen toteuttamiseen ja seimikalentereihin.
Seimi kaiken keskellä
Eu-hankkeessa ovat seurakunnan lisäksi mukana Kaupungin Matkailu. Kirkkoon rakennettavan ison seimen rakentajina ja toteuttajina ovat Tyrvään käsi- ja taideteollisuuden oppilaitoksen lavastajaopiskelijat.
– Opiskelijat ovat tutustuneet ensin jouluseimihistoriaan ja perehtyneet sen henkilöihin ja perinteisiin. Sitten he ovat suunnitelleet kolme metriä kertaa kolme metriä -kokoiselle alustalle yksityiskohtaisen kolmiulotteisen kuvan, jossa on sastamalalaista maisemaa ja tunnistettavia rakennuksia, muun muassa kirkko ja pappilan navetta. Seimi kaiken keskellä kuvaa Vapahtajan syntymää keskelle arkista aherrusta. Toteutus on hieno, Salme Kuukka kehaisee.
Moniulotteista yhteistyötä
Jouluseimikatu aukeaa kaikelle kansalle ensimmäisenä adventtina ja päättyy loppiaisena. Kirkko- ja seimivaellukselle saadaan Sastamalan opasyhdistys mukaan. Lapset on otettu huomioon siten, että he saavat askarrella lampaita ja enkeleitä suureen seimiasetelmaan. Vaellukselle odotetaankin päiväkotiryhmiä, koululuokkia ja muita ryhmiä.
– Minusta on hienoa, että saamme seimikadun alkamaan kirkosta ja että saamme ihmisiä liikkeelle. On ollut kiinnostavaa olla mukana EU-hankesysteemissä ja saada ohjausta Joutsenten reitin hankeneuvojilta, jotka ovat asiantuntijoita ja tietävät, miten hanketta viedään eteenpäin. Yhteistyö on ollut moniuloitteista. Olen saanut tutustua myös lavasteopiskelijoiden työprosessiin ja vastailla heidän kysymyksiinsä, Salme Kuukka iloitsee.
Teksti Eliisa Ala-Kuusisto
Kuvat Sastamalan kunta ja Eliisa Ala-Kuusisto