Paikallinen sopiminen on avattu

0
2548
Social media

Kirjoittaessani 1/2017 DINOn Paikallinen sopiminen – Uhka vai mahdollisuus? -artikkelia, käytiin Kotka-Kymin seurakunnassa jo paikalliseen sopimukseen tähtääviä neuvotteluja leirityöhyvityksestä ja leirin johtajalisästä. Pian lehden ilmestymisen jälkeen sain JUKOn pääluottamusmies Marko Lammiselta tiedon neuvottelutuloksesta.

Tällä kertaa kaikki meni kuten kuuluisassa Strömsössä. JUKOn tammikuun luottamusmieskurssilla teroitimme, että paikallista sopimusta harkittaessa tulee aivan aluksi selvittää, kuuluvatko tavoitellut asiat KirVESTES:n mukaisesti paikallisesti sovittaviin. Marko oli minuun yhteyksissä, vaikka kokeena luottamusmiehenä varmasti tiesikin, että palkkausmääräyksistä löytyvä johtajalisä ja työaikamääräyksiin lukeutuvat leirityöhyvitykset ovat paikallisesti sovittavissa. Näin JUKOon saatiin samalla tieto, että paikalliset neuvottelut ovat käynnistymässä. Vahvistin, että sovittavissa ovat, toivotin Markolle tsempit ja muistuttelin, että pitää minut ajan tasalla neuvottelutilanteesta. Markon aloitteesta neuvottelut käynnistyivät ja sopimus syntyikin sitten niin nopealla aikataululla, ettei väliaikatietoja ehditty juurikaan vaihtaa ennen kuin viesti hienosta lopputuloksesta kilahti sähköpostilaatikkooni.

Mistä sovittiin ja kuka siitä hyötyi?

Kotka-Kymissä hengellisen työn viranhaltijat saavat leirityöaikahyvityksenä aina yhden vapaapäivän 36–60 tunnin leireistä/retkistä riippumatta siitä, pidetäänkö leiri viikolla vai viikonloppuna. Vapaa pidetään kahden viikon kuluessa. Leirin johtajalisän lukumäärärajasta luovuttiin, ja jatkossa myös pienten mutta samalla monesti vaativien erityisryhmien leirien turvallisuusvastaavat saavat johtajalisän.

En ole kurkistanut Kotka-Kymin työnantajapuolen päiden sisälle, mutta uskon työnantajan olleen valmis sopimaan näistä asioista tietäen, että parannusten hinta on kuitenkin pieni suhteessa saatuun hyötyyn. Leirin vaativuus ja sen raskaus työntekijälle ei katso kalenteria eikä riipu viikonpäivästä. Mahdollistamalla työntekijälle leiristä palautumisen, työnantaja saa vastineeksi levänneen työntekijän antaman paremman työpanoksen. Korvaus, jonka myös pienten leirien turvallisuusvastaavat saavat, koituu myös työnantajan hyödyksi vähintäänkin hallinnon helpottumisena, kun lisää maksettaessa ei tarvitse enää tarkastella ja varmistella, toteutuiko 18 leiriläisen vähimmäismäärä.

Kotka-Kymissä saavutettiin win-win-tilanne, jossa molemmat osapuolet voittivat ja paikallinen sopiminen nähtiin – ja voidaan varmasti jatkossakin nähdä – mahdollisuutena eikä uhkana.

Teksti Anne Kaitanen 
Kuva Scandinavian Stockphoto