Opiskelija ja mentori = toimiva työpari

0
298

Henna Weckmanin palkittu tutkimus osoitti, että opiskelijamentorointi on hedelmällisintä silloin, kun opiskelija ja mentori tulevat hyvin toimeen keskenään ja pystyvät yhdessä kehittämään omaa ja yhteistä ammatillisuuttaan.

’’Opintoni ovat enää opinnäytetyötä vaille valmiit’’ on tuttu lause usean korkeakouluopintojaan päättävän opiskelijan suusta. Opinnäytetyön kirjoittaminen ja julkaiseminen hyväksytysti tarkoittaa usein sitä, että kaikki opintopisteet ovat vihdoin takataskussa ja tutkintotodistuksen haku on käsillä. Opinnot loppuvat ja työnhaku alkaa, ellei ole jo varmistanut opintojen ohessa työpaikkaa.

’’Elämä on ikuista oppimista’’ on vanha, jo kliseeksi muodostunut sanonta siltä ajalta, kun opettaja yrittää ammattikorkeakoulussa vääntää opiskelijoiden päähän tietoisuutta siitä, ettei oppimista, uuden kokemista ja harjoittelua sovi unohtaa koulunpenkille. Uteliaasti, kysyvästi ja tutkien on suhtauduttava omaan työhönsä, vaihteleviin ammatillisuuden rooleihin ja työympäristöihin jatkuvasti myös opiskeluajan jälkeen.

’’Moniammatillisuus’’ on sanana se, mistä työkentällä taistellaan. Jossakin päin Suomea moniammatillisuus on ilmiö. Yhteistyö muiden ammattiryhmien sekä ammattilaisten kanssa onnistuu luontevasti ja epäilemättä, toisaalla tuo yhteistyö on hampaiden kiristysten lomassa kuitenkin varsin onnistunutta. Jossakin moniammatillisuuden tavoittelu on täysin mahdotonta – yhteistä työtä ja sen tekemistä pelätään, vieroksutaan, siitä jopa ahdistutaan. Yhteisen tavoitteen asettaminen ja sen tavoittelu on mahdotonta, jos vain yksi haluaa loistaa yhteistyön hedelmistä.

Nämä lauseet ja sanat kertovat ihmisille tuhat tarinaa, kokemusta sekä arvo-oletusta työstä ja opiskelusta. Minulle ne kertovat jotakin myös syksyllä 2016 valmistuneesta opinnäytetyöstäni Opiskelijamentorointi kirkon nuorisotyönohjaajan ammatillisen kasvun tukena. Oma opinnäytetyöni on kulkenut mukanani jo noin vuoden verran. Sen teoreettinen sisältö ja tutkimustulokset ovat saaneet sisälleen paljon sellaista rikkautta, jota en osannut niihin tuottaa vielä opiskelijana. Ja hyvä niin.

Yksi tutkimukseni tärkeimmistä tutkimustuloksista oli havainto siitä, että opiskelijamentoroinnilla on mahdollisuus parantaa opiskelijan itsenäistä kykyä ja halua olla yhteydessä oman ammattiryhmänsä edustajiin. Tutkimuksessani keskityttiin erityisesti opiskelijamentorointiin nuorisotyönohjaajaopiskelijoiden ja seurakunnan työelämäedustajien, mentorien välillä. Tämän vuoksi kuvaan prosessia nimityksellä kirkollisen työelämäyhteistyön itsenäinen luominen, jonka tulisi tutkimustulosten mukaan olla myös osa nykyistä nuorisotyönohjaajille laadittua ydinosaamiskuvausta. Opiskelija tarvitsee opintojensa aikana kokemuksen siitä vastuusta, mikä hänellä on edessä myös tulevaisuudessa työssään.

Tutkimukseni osoitti, että yksi osa opiskelijamentoroinnin toimintaa ja toimimista on se, että mentori ja opiskelija tulevat toimeen sekä pystyvät yhdessä kehittämään omaa ja yhteistä ammatillisuuttaan. Jotta toimiva pari voisi löytyä, on tärkeää, että opiskelija on itse aktiivinen sopivan mentorin etsinnässä, yhteydenpidossa ja halussa keskustella ammatilliseen kasvuun liittyvistä asioista. Näitä ja monia muita taitoja vaaditaan toki myös mentorilta.

Kun opinnäytetyöni on ollut jo tovin valmistuneena ja työkokemustakin on karttunut vajaan vuoden verran, koen että itsenäisen työelämäyhteistyön tärkeyden korostaminen opinnäytetyössäni on opettanut minua kiinnittämään huomiotani siihen, miten työtäni teen. Kuten opinnäytetyöni pohdinnassa ajattelen, on tutkimuksestani ollut erityistä hyötyä muun muassa esimiestyöskentelyssä. Olen oppinut ottamaan kontaktia erilaisiin ammattiryhmiin oman työyhteisöni sisällä ja myös sen ulkopuolella. Olen oppinut näkemään työntekijöissä sellaisia kykyjä, joiden käyttöönotto olisi muutoin voinut jäädä hyödyntämättä. Tärkeintä on ollut ottaa itse yhteyttä ja vain kysyä ’’mitä sinä osaat’’. Tuon kysymyksen esittäminen ja koko prosessin kokonaisuutena näkeminen olisi voinut häiriintyä myös silloin, jos en olisi ’’joutunut’’ itse opiskeluaikanani kysymään esimerkiksi harjoittelupaikkaa tai selvittämään niihin liittyviä paperitöitä. Tekemään siis niitä asioita ja valintoja, jotka myös oma tutkimukseni osoitti tärkeäksi osaksi nuorisotyönohjaajan ydinosaamista.

Opinnäytetyöni ei siis ollut vain se osa, joka puuttui tutkinnostani. Se käsitteli koko opiskeluaikaani ja myös sitä aikaa, kun oppimisen kuuluisi olla ikuista. Sitä aikaa, jota elän juuri nyt. Opin ja oivallan opinnäytetyöstäni uusia asioita päivittäin. Samalla myös työstän ja teen tutkimuksia säännöllisesti omassa työssäni. Joskus tutkimus voi olla vain palautteen keräämistä toimintaillan päätteeksi sekä siihen palautteeseen vastaamista. Kuuntelen erilaisia ammattiryhmiä ja ammattilaisia yksilöinä sekä yhdistän heidän keräämäänsä tietoa oman työni edistämiseen. On ollut hienoa huomata esimerkiksi se, millä tavalla pitkäjänteisesti pyhäkoulussa käyneiden lasten, sittemmin pyhisopettajien ja kouluttamieni kerhonohjaajien yhteistyö toimii. Erilaisten, eri työaloja edustavien työntekijöiden ajatukset sekä jo kenties vuosiakin kyteneet tutkimustulokset näiden nuorten koulutuksen yhdistämisestä tuottavat hedelmää, koska työntekijät ovat olleet rohkeita. Rohkeita ottamaan itsenäisesti yhteyttä toiseen työntekijään. Rohkeita suunnittelemaan. Rohkeita kehittämään. Rohkeita ikuisesti oppimaan.

• Henna Weckmanin opinnäytetyö Opiskelijamentorointi kirkon nuorisotyönohjaajan ammatillisen kasvun tukena on kokonaisuudessaan luettavissa täältä: www.theseus.fi.

• Työ on valmistunut osana Yhteisöpedagogi (AMK), kirkon nuorisotyö -tutkintoa.

• Opinnäytetyö on palkittu Centria-ammattikorkeakoulun lukuvuoden 2016–2017 Paras opinnäytetyö -kunniakirjalla ja stipendillä.