Varhaiskristillisten naisdiakonien työnkuva oli monipuolinen.
Jos varhaiskristillisellä naisdiakonilla olisi ollut kalenteritoiminto työpuhelimessaan, se olisi päivän aikana muistutellut monenlaisista tehtävistä. Tuoreessa väitöstutkimuksessani otin selvää, mitä naisdiakonit tekivät varhaiskristillisessä seurakunnassa. Tutkimukseni lähde oli teksti nimeltä Apostoliset konstituutiot. Se on kirjoitettu vuonna 380 jKr. Antiokiassa, nykyisen Turkin alueella. Kirjassa seurakunnan johtajaa eli piispaa opastetaan viettämään kristillistä elämää oikealla tavalla. Teksti koostuukin ohjeista, jotka kattavat seurakunnan koko elämän – aina pyhäpäivien vietosta parran kasvattamiseen.
Varhaiskristillinen seurakunta kokoontui jumalanpalvelukseen joka päivä, aamuin illoin. Apostolisissa konstituutioissa osoitetaan tietyille ihmisille tietyt tehtävät jumalanpalvelusta vietettäessä. Naisdiakonit ovat naisista ainoita, joille tällainen vastuu annetaan. Kun jumalanpalvelus on alkamassa, hänen on seisottava naisille tarkoitetun kirkon sisäänkäynnin luona. Samalla hänen on tarvittaessa järjestettävä sisään saapuvalle vieraalle sopiva paikka. Ehtoollisen alkaessa naisdiakonin on valvottava, että osa naisista poistuu rakennuksesta. Aterialle saivat näet osallistua vain kastetut kristityt. Naisdiakoni on naisista ensimmäinen, joka nauttii ehtoollisen.
Naisdiakonin on myös autettava papistoa, kun nainen kastetaan. Toimituksen alkaessa kasteelle saapuva nainen voidellaan öljyllä. Piispa voitelee hänen otsansa ja naisdiakoni muun vartalon. Tämän jälkeen suoritetaan varsinainen kastaminen kastealtaassa. Kun nainen sitten nousee pois vedestä, naisdiakoni ottaa hänet vastaan. Kasteella naisdiakonia tarvitaan käytännön syistä: Voitelun vuoksi kastettavan oli riisuuduttava alasti kesken toimituksen, joten se täytyi suorittaa siveellisesti. Apostolisten konstituutioiden kirjoittamisaikana kastettavien määrä myös kasvoi rajusti ja enemmistö heistä oli aikuisia. Apukäsiä siis tarvittiin.
Päivät eivät kuitenkaan koostuneet pelkästä liturgiasta, vaan naisdiakonia ohjeistettiin myös toimimaan piispan välikätenä seurakunnan avustustyössä. Hänet lähetettiin vierailemaan naisten kodeissa. Apostoliset konstituutiot eivät suoraan kerro, mitä vierailujen aikana tapahtui. Todennäköisesti naisdiakoni jakoi leskille almuja ja saattoi myös opettaa muita naisia. Kotikäyntien lisäksi häntä käskettiin parantamaan henkisistä, fyysisistä ja moraalisista ongelmista kärsiviä naisia.
Naisdiakonit osallistuivat myös seurakunnan viestintään. Apostolisissa konstituutioissa heidät lähetettiin miesdiakonien tavoin kuljettamaan kirjeitä toisiin seurakuntiin. Tuohon aikaan matkustaminen oli vaativaa ja vaarallista puuhaa. Tavallisesti naiset olivat myös sidottuja kotitaloutensa velvollisuuksiin. Viestien vieminen oli kuitenkin välttämätöntä, sillä valtakunnan postilaitos ei ollut kristillisten seurakuntien käytössä. Koska naisdiakoneiksi valittiin vain naimattomia naisia, he pystyivät jättämään kotinsa ja lähtemään matkaan.
Apostolisten konstituutioiden kuvaamat varhaiskristillisen naisdiakonin päivät täyttyivät siis jokseenkin eri tavoin kuin nykydiakonien kalenterit. Naisdiakoni oli tehtäviään hoitaessaan piispan oikea käsi, mutta seurakunnan naisten keskuudessa hänellä oli erityinen asema. Sittemmin vuosisatojen kuluessa moni asia on kirkossa ja diakonien työnkuvassa muuttunut, mutta ainakin yksi asia on säilynyt samanlaisena. Diakonin on tehtävä, mitä kulloinkin tarvitaan.
• Teologian maisteri Pauliina Pylvänäinen tutki syyskuussa tarkastetussa väitöskirjassaan (Liturgisia, karitatiivisia ja viestinnällisiä toimijoita: Naisdiakonien tehtävät Apostolisissa konstituutioissa) naisdiakonien roolia varhaisessa kirkossa.
