Uutta luomassa

0
756

Elinikäisen oppimisen ideaali ei ole vain kaukaista utopiaa. Minutkin se on saanut sovittelemaan entistä uraani mainostuotantojen ja viestinnän parissa uudelle kirkolliselle polulle diakoniatyön opintojen myötä. Aion punoa kaiken yhteen ja luoda siitä jotakin uutta ja uniikkia, omannäköistäni asiantuntijuutta. Ajattelen, että juurikin yksilöllisyys luo kutkuttavia mahdollisuuksia. Harjoittelussani erityisdiakoniassa olen iloinnut nähdessäni, kuinka jokainen diakoniatyöntekijä tekee työtä omalla persoonallaan.

Uutta kuitenkin syntyy ennen kaikkea siellä, missä kohtaamme muiden alojen ja taitojen osaajia, ei oman pienen piirin sisällä. Oman toimialan tuijottelun sijaan katse tulisi luoda rohkeasti ihan muualle. Samanlaista rohkeutta vaaditaan myös päihdekuntoutujalta, joka omaa päihteetöntä elämäänsä rakentaakseen laittaa välit poikki entisiin kaveriporukoihin ja salaa heiltä uuden kotiosoitteensa. Elämässä eteneminen tapahtuu katsomalla eteenpäin suureen tuntemattomaan ja tekemällä asioita eri tavalla, ketterästi.

Reaktiivinen suunnittelu kannattaa, mutta epävarmuus pelottaa luontaisesti ihmistä. Sen sietäminen on avain niin tulevaisuuden työelämässä pärjäämiseen, kuin vaikkapa päihdekuntoutujan tai vapautuvan vangin uuden elämänvaiheen rakentamiseen. Valmiita ratkaisuja ei ole tarjolla, vaan on lähdettävä rohkeasti liikkeelle jostakin ja opittava matkan varrella. Silloin näemme, kuinka myös epäonnistumiset kasvattavat meitä. Joskus kahdeksas kerta vieroituksessa osoittautuu merkittäväksi käännekohdaksi ja morkkiskin muuttuu vielä onnistumisen kokemukseksi.

Uusien näkökulmien löytäminen ja ehkä huomaamattakin toistettujen mekanismien murtaminen lähtee tiedostamisesta ja itselle oleellisimman ytimen hahmottamisesta. Vapautuvalle vangille tämä voi tarkoittaa sen ensimmäisen, ratkaisevan puhelun soittamista kaidalla polulla pysymistä tukevalle taholle. Kirkon luovuttamattomana ytimenä tulee puolestaan aina olemaan lähimmäisenrakkaus. Se on itsessään luova hengellisyyden työkalu, jonka avulla voimme tulla toisiamme vastaan vaikka ilman yhteistä kieltäkin.

Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu kaikesta jäsenkato- ja sekularismivoivottelusta huolimatta edelleen valtaosa (71,9 %) suomalaisista. Noin neljän miljoonan jo olemassa olevan jäsenen joukko ja valmis alusta ovat jotakin sellaista, mistä moni yritys saa vain haaveilla. Lähimmäisenrakkaus on lisäksi aina yhtä ajankohtainen valttikorttimme. Sen ympärille olisi mielekästä kehittää ja lanseerata lisää uudenlaisia ja luovia, ajassa kiinni olevia väyliä koskettaa, tukea ja inspiroida ihmisiä.

Petrina ”Peppi” Laine
sosionomi-diakoniopiskelija
Helsingin seurakuntayhtymä, erityisdiakonia