Viisi erilaista paimenehdokasta

0
1083
Porvoon piispansauva

Vaalin ensimmäinen kierros käydään 2018 helmikuussa, ja ehdolle on asetettu viisi ehdokasta: Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikström, Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma, kansanedustaja Ilkka Kantola (sd.), Åbo Akademissa opettajana työskentelevä Heli Inkinen ja Sanansaattaja-lehden päätoimittaja Ville Auvinen.

Björn Wikström

– Kirkon diakonia- ja nuorisotyön vahvuudet ovat tietenkin hyvin koulutetut ja motivoituneet työntekijät ja se, että kasvatus ja lähimmäisenrakkaus ovat keskeisiä työmuotoja, jotka yhdistävät heterogeenisen kirkkomme jäseniä, Björn Vikström kuvailee.

Hänen mielestään nuorisotyöllä ja diakonialla on arvostettu asema sekä jäsenten että ei-jäsenten keskuudessa, mikä antaa toiminnalle uskottavuutta ja luo edellytyksiä yhteistyölle muitten toimijoitten kanssa.

Vikströmin mukaan nuorisotyössä haasteena on vaikeus tavoittaa nuoria ja osoittaa, että usko Jumalaan voi antaa heille voimaa ja toivoa arkielä-mää varten.

– Haasteena on erityisesti säilyttää yhteys niihin nuoriin, jotka ovat käyneet rippikoulun ja ehkä myös isoskoulutuksen. Diakoniatyön ikuinen haaste on, että kaikkia ei voi eikä ehdi auttaa, varsinkin, jos kaikki vastuu jätetään diakoniatyöntekijän kannettavaksi, hän huolehtii.

Tapio Luoma

Tapio Luoma näkee suurimpina vahvuuksina kirkon korkeasti koulutetut ammattilaiset, jotka työssään kohtaavat hyvin erilaisissa tilanteissa eläviä ihmisiä.

– Diakoniatyön vahvuuksiin kuuluu yhteistyö kunnallisen sosiaalityön ja kolmannen sektorin järjestöjen kanssa. Tämä auttaa löytämään uusia dia-koniatyön reittejä ja avaamaan muille toimijoille kirkon työn merkityksellisyyttä. Nuorisotyön vahvuuksia on kyky tarjota nuorille mahdollisuus toimintaan ilman vaatimuksia pärjäämisestä ja suorittamisesta, Luoma kiittelee.

Hänen mukaansa sekä nuoriso- että diakoniatyön haasteista nousee esiin ennen muuta työntekijöiden jaksaminen, joka on koetuksessa resurssien vähenemisen ja toimintaympäristön monimutkaistumisen vuoksi.

Heli Inkinen

Heli Inkinen kiittelee, että lapsi- ja nuorisotyö kulkee ajan hermolla lapsiperheiden ja nuorten elämän kysymyksissä.

– Diakoniatyö päivittyy paljon aikaisemmin ihmisten arjesta kuin esimerkiksi hallitus tai valtion instanssit. Se on vahvuus, hän lisää.

Lapsi- ja nuorisotyön haasteina hän pitää päiväkotien uskontokasvatusta ja koulujen uskonnonopetuksen muuttumista.

– Mitä se tarkoittaa kristillisen kasvatuksen kannalta?

Hän pitää tärkeänä kysymyksenä, miten seurakunnat saisivat pidettyä nuoret aikuiset kirkon jäsenyydessä mukana ja kaipaa monikulttuurisen työn roolin voimistamista seurakunnan työssä.

Ville Auvinen

– Nuorisotyön suurin vahvuus on hienot mahdollisuudet kohdata rippikoulun ja sen jälkeisen työn kautta valtava joukko nuoria. Sen vahvuus on perinteisesti ollut myös vahva koulutyö. Kouluihin on päässyt seurakunnan sanoman kanssa, hän lisää.

Myös diakonian merkityksen Auvinen näkee suurena.

– Se on työala, joka on pystynyt aidosti kohtaamaan ja auttamaan niitä, jotka ovat tipahtaneet yhteiskunnan rattaista.

Haasteitakin on.

– Nuorisotyössä suurin haaste on koulutus. Diakonia-ammattikorkeakoulu kouluttaa käytännössä kaikki nuorisotyönohjaajat. Diakissa teologisen ja hengellisen koulutuksen määrä on vähentynyt, mikä kaventaa työntekijöiden hengellistä näkyä.


 

Ehdokkaat pähkinänkuoressa

Ehdokkaat pähkinänkuoressa

Björn Vikström on toiminut kahdeksan viime vuotta Porvoon hiippakunnan piispana. Hänellä on 15 vuoden kokemus seurakuntapappeudesta.

Hän on väitellyt teologian tohtoriksi raamatuntulkinnasta ja toiminut kolme vuotta kestävää kehitystä käsittelevän tutkimus- ja koulutusprojektin koordinaattorina.

Ilkka Kantola on ollut kansanedustajana vuodesta 2007 lähtien.

Teologian tohtoriksi hän väitteli vuonna 1994. Hänellä on kirkkoherrakokemusta kahden vuoden ajalta, ja hiippakunnan pääsihteerinä hän toimi 1994–1998. Hän työskenteli lapsi- ja perhetyön johtajana Helsingin Diako-nissalaitoksella 2005-2007.

Tapio Luoma aloitti Espoon hiippakunnan piispana vuonna 2012. Hän on työskennellyt uransa aikana apupappina ja kappalaisena Peräseinäjoen ja Ilmajoen seurakunnissa.

Hän toimi 10 vuotta kirkkoherrana Seinäjoen seurakunnassa. Luoma on väitellyt teologian tohtoriksi aiheenaan teologian ja luonnontieteiden suhde.

Heli Inkinen on työskennellyt elokuun alusta 2017 yliopisto-opettajana Åbo Akademin ekonomian laitoksella. Sitä ennen hän on työskennellyt post doc -tutkijana, työnohjaajana sekä kouluttajana.

Vuosien 1994–2015 aikana hän työskenteli Turun arkkihiippakunnan kasvatuksen hiippakuntasihteerinä. Hän väitteli teologian tohtoriksi vuonna 2013.

Ville Auvinen on Teologian tohtori. Hän toimii tällä hetkellä Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (SLEY) lähetysjohtajana ja Sanansaattaja-lehden päätoimittajana.

—————————————————————————————————–