Kirkkolaiva kääntyy hitaasti

0
204

Kirkon hallinto on liian kankea, eikä se enää sovellu kaikilta osin nykyaikaan, jossa kirkko on menettämässä kosketuspintaa ihmisiin. Näin tiivistää haasteet kirkon tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja Katri Korolainen.

– Meillä on paljon vanhentuneita käytäntöjä ja hidasta hallintoa. Lisäksi pitää löytää uusia toimintamuotoja ja -tapoja, jotta saisimme kirkon hyvän sanoman kukoistamaan, Korolainen jatkaa.

Hän kertoo esimerkin. Jos seurakuntayhtymä haluaa myydä tontteja tai muuttaa omistamiensa rakennusten käyttötarkoitusta, asia pitää käsitellä ensin yhtymän seurakunnissa ja sen jälkeen luottamuselimissä. Sitten vielä seurakuntayhtymässä ja lopuksi tuomiokapitulissa.

– Tämä päätöksenteko on hidasta ja päällekkäistä.

Seurakuntalaisten tarpeet keskiöön

Korolainen ilmaisee turhautumista myös työn kehittämiseen, vaikka kehitystyö itsessään onkin tärkeää.

– Teemme kirkon kasvatustyön kehittämistä kuudella eri tasolla: seurakuntatasolla, yhtymätasolla, hiippakuntatasolla, Kirkkohallituksessa, järjestöissä ja sitten vielä kirkon osakeyhtiöissä.

Korolainen haaveilee siitä, että seurakuntatyön kehittämisessä ei tehtäisi päällekkäistä työtä ja että se tapahtuisi entistä enemmän seurakuntatasolla ja seurakuntalaisten tarpeista käsin.

– Pitäisi puhua isomman ihmisjoukon tarpeista, ei pelkästään pienen seurakunta-aktiivien joukon tarpeista. Me voimme teologisesti sanoa, että jumalanpalvelus on seurakuntaelämän keskus, mutta koska kauneimmat joululaulut ovat kävijämäärän perusteella suositumpia, eikö niiden pitäisi sitten olla seurakuntaelämän keskus.

Esimerkki kankeasta hallinnosta

Tulevaisuuden kirkon muovaaminen hallinnon ja seurakuntatyön osalta on monipolvinen prosessi. Kokonaishanke lähti liikkeelle keväällä 2014 kirkolliskokousaloitteesta, jonka ajatuksena oli kirkon toiminnan kehittäminen ja kirkon keskushallinnon supistaminen. Aloitteessa oli 25 allekirjoittajaa.

Työtä visioimaan perustettiin tulevaisuuskomitea, joka toimi 2015–2016. Komitea jätti syksyllä  2016 kirkolliskokoukselle esityksen toimenpide-ehdotuksista, jotka tulevaisuusvaliokunta käsitteli asiantuntijoita kuullen.

Viime vuoden toukokuussa päätettiin 17 toimenpidettä, jotka jätettiin Kirkkohallituksen ja muiden tahojen valmisteltavaksi. Nämä esitykset ovat nyt valmistelukierroksella.

Neljä vuotta on jo kulunut, ja valmista ei vielä ole tullut. Tämähän on juuri tyyppiesimerkki kirkon byrokratiasta?

– Juuri näin, Korolainen huokaisee, mutta lisää, että hitaus on myös ymmärrettävää.

– Olemme Suomen vanhin virasto ja neljänneksi suurin työnantaja. Kirkko on iso organisaatio, jonka kokonaisbyrokratia on ihan järjetön.

Vaikeita asioita

Korolainen kertoo, että valiokunta päätyi 17 erilaiseen toimenpide-ehdotukseen, jotta kehitystyö valmistuisi joskus. Päätöksentekoa hidastaa se, että osa toimenpide-ehdotuksista vaatii kirkkolain muutosta. Se tapahtuu vain, jos esitys saa kirkolliskokouksessa kolmen neljäsosan tuen.

Valmistelussa on vaikeita asioita, jotka herättävät intohimoja. Kirkon keskushallinnon supistaminen on yksi niistä. Pöydällä on lisäksi esitys kirkon virkarakenteen muuttamisesta, jossa viroista luovuttaisiin ja kaikkien johtavien viranhaltijoiden tehtävät muutettaisiin määräaikaisiksi. Piispojen virka-ajaksi tulisi kahdeksan vuotta, Kirkkohallituksen virkamiehet työskentelisivät viiden vuoden kausissa. Mikäli kirkolliskokous hyväksyy esitykset, niiden toimeenpaneminen kestää pitkään, koska uudistus täytyy tapahtua portaittain.

Pienet uudistukset tulevat ensin

Korolaisen mukaan todennäköisesti kaikkein nopeimmin muuttuvat lihaksi pienemmät toimenpide-ehdotukset.

– Tällainen on esimerkiksi nuorten osallisuuden lisääminen kaikilla tasoilla ja myös päätöksenteon tasoilla. Osallisuuden tapoja kartoitetaan tällä hetkellä, ja työryhmän pitäisi saada työnsä valmiiksi tänä keväänä. Ne ovat sitten esityksiä kirkolliskokoukselle, jotka se hyväksyy tai hylkää.

Toinen asia, minkä Korolainen uskoo tapahtuvan kohtuullisen nopeasti, on esteiden poistaminen seurakuntalaisten vapaaehtoistyöstä. Se ei vaadi suuren kirkollisen nuijan kopsahtamista pöytään. Seurakunnat voivat koko ajan tehdä itsenäisesti päätöksiä, joissa ne vahvistavat vapaaehtoisuuden merkitystä. Näin tapahtuukin eri puolilla Suomea. Korolainen nostaa esimerkiksi Kallion seurakunnan ja Vantaan seurakunnat, joissa vapaaehtoistyötä tehdään laajasti ja koordinoidusti.

– Tiedän paljon muitakin esimerkkiseurakuntia, mutta näiden hyvien käytänteiden leviäminen tässä isossa maassa eri seurakuntiin on se olennainen juttu.

Työotteen pitää muuttua

Nuorten ja vapaaehtoisten osallisuuden lisääminen vaatii Korolaisen mukaan seurakunnan työntekijöiltä työotteen ja identiteetin muutosta. Työ tulee olemaan jatkossa vapaaehtoisia ja seurakuntalaisia valmentavaa. Muutoksessa seurakuntalaiset eivät ole enää yleisö, vaan työntekijät ovat vahvistajia ja kouluttajia.

Tässä työssä kirkon diakonia- ja nuorisotyöllä on pitkät perinteet, sillä molemmilla työaloilla vapaaehtoinen vastuunkanto on rakennettu jo työn sisään. Tämän on huomioinut muun muassa Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma, joka pohti Dinon (2/2017) haastattelussa, miten ”sen viisauden ja ymmärryksen saisi laajemmin käyttöön koko kirkon työn osalle”.

– Meillä on jumalanpalveluksessa ehtoollisen asettaminen säädetty siten, että siihen vaaditaan pappi, mutta muuten tehtäviä voidaan jakaa laajemmin. Entä jos tehtäisiin siten, että on kymmenen vapaaehtoista ja yksi pappi, ja tehdään sillä porukalla se jumalanpalvelus, Korolainen kysyy.

EI KOMMENTTEJA

JÄTÄ VASTAUS