Albat on riisuttu, rippikoulun päiväkirjat kirjoitettu ja todistukset jaettu. Taas on yksi ryhmä konfirmoitu. Päivän jälkeen pitkään henkeä vetäessä ajatus viistää elämään rippikoulun jälkeen: Kuinka moni nuorista lähtee syksyllä mukaan nuorten toimintaan?
Porauduin nuorten sitoutumisen teemoihin tutkiessani kaksi vuotta sitten rippikoulun käyneitä nuoria. Sain käyttööni kansainvälisen rippikoulututkimuksen Suomen aineistoa, joka sisälsi nuorten vastaukset rippikoulukevään alkuhetken aatteista kahden vuoden jälkeiseen syksyyn. Vastaajina oli suuri joukko nuoria ympäri Suomen. Viimeisen kyselyn vastaukset painottuivat toiminnassa mukana oleviin, joten tutkimusta voidaan yleistämisen sijaan käsitellä kuvaavana.
Perinteisesti sitoutumista kirkkoon on mitattu seurakuntalaisten messuihin osallistumisella ja Raamatun lukemisella. Nämä tavat eivät vaikuta nuorille oleellisilta tavoilta ilmentää uskoa. Miten siis mitata sitoutumista? Piispa Seppo Häkkinen on omassa tutkimuksessaan luonut kolmiosaisen jaottelun, jossa tarkastellaan sitoutumista oppiin, yhteiseen tekemiseen ja jäsenyyteen yleensä. Nuorten ajatukset näistä jakoivat heidät neljään erilaiseen ryhmään, jotka nimettiin kärjistäen “hengellisiin”, “seurakuntanuoriin”, “kirkkohäitä odottaviin” ja “harrastajiin”.
“Seurakunnan toiminta tunnin kestoksi riittänee siivousaamun puolituntinen.” Kuulostaako tutulta? Tänä kesänä kehotan miettimään uudelleen, sillä yli puolet nuorista oli kiinnostuneita lähtemään rippikoulun jälkeen mukaan kirkon toimintaan. Vain murto-osa lähti. Syyksi nuoret kertoivat ajan-puutteen, mutta tutkimus paljasti myös, että noin 70 prosenttia koki, ettei heitä pyydetty ottamaan vastuuta mistään tehtävästä rippikoulun jälkeen.
Kirkonmäelle syksyllä itsensä saavat harrastajat ja seurakuntanuoret. Tästä ei tosin pidä vetää johtopäätöstä, että toimintaan lähteneet olisivat uskonnollisempia kuin muut. Harrastajista suurin osa ei usko Jumalaan. Eniten uskoon ovat sitoutuneet seurakuntanuorten jälkeen hengelliset. He uskovat rakastavaan Jumalaan, mutta heidän mielestään Jeesus ei välttämättä noussut kuolleista.
Mielenkiintoista on, että tutkimuksen mukaan rukoilu on enemmän riippuvainen yksilön suhteesta uskoon kuin toimintaan. Nuorilla, jotka eivät lähteneet mukaan toimintaan, oman hengellisyyden ylläpito hoituu toiminnan sijaan rukoilemalla.
Vastaajista neljännes arvelee eroavansa kirkosta jossain vaiheessa. Epäonnistuitko rippikoulun vetäjänä, jos nuoret kuuluvat tähän ryhmään? Et. “Kirkkohäitä odottavat” ovat jo ennen rippikoulua näyttäneet olevan vähiten kiinnostuneita uskosta. Kati Tervo-Niemelän tutkimusten mukaan kirkkoon kuulutaan, jos sen aatteet sopivat omaan maailmankatsomukseen. Nuorten mukaan yleisimmät syyt pysyä jäsenenä ovat kirkon auttamistyö sekä kirkkohäät. Riippumatta sitoutumisen asteesta lasten kastaminen nähdään edelleen tärkeänä.
Tutkijan näkökulmasta viimeinen vinkki alkavaan rippikoulukesään on: Älä arvota. Nuoret ovat erilaisia ja rippikoulu on nuorille positiivinen kokemus. Lähes kaikki vastaajat suhtautuivat kirkkoon vähintään neutraalisti. Suurin osa koki tuntevansa kristillisen uskon sisällön ja etääntyneimmistä nuoristakin vielä yli puolet halusi mahdolliset lapsensa kastettavan. Kolme neljästä ei kokenut suhteensa uskoon muuttuneen rippikoulun aikana.
Rippikouluaikana keskity siihen, mitä teet parhaiten: kohtaamiseen, nuorten kanssa tekemiseen ja kutsumiseen. Se riittää.
Noora Isoranta
teologian maisteri
Pro gradu tutkielma 2017: SITOUTUA VAI ETÄÄNTYÄ? – Kaksi vuotta sitten rippikoulun käyneiden nuorten sitoutuminen kirkkoon ja uskoon
