Voihan kökkö- traktori!

0
92

Vuonna 1993 Yleisradion toimittaja Ruben Stiller nimitteli tulevaa pomoaan julkisesti kökkötraktoriksi. Seurauksena oli esiintymiskielto kolmeksi kuukaudeksi. Stiller rikkoi kieltoa, minkä seurauksena hän sai lopulta potkut Yleisradiosta. Ylemmille ei kettuilla -kulttuuri oli tuolloin vielä kovasti voimissaan.

Tänään, kun luen Facebookin tai iltapäivälehtien kommentteja, vähintään joka toisen kommentoijan kuuluisi saada potkut välittömästi. Mikäli eläisimme vuotta 1993. Vaan emme elä, elämme vuotta 2018 ja sanallinen viestintä on melko kovaa kamaa. Ei tunnu missään kirjoittaa omalla nimellä rasistisia kommentteja, feikkiuutisia tai trolleja. Tuntuu kuin osalla kommentoijista olisi ainoana tarkoituksena saada aikaan kiusaa ja kiukkua.

Sanan säilä on aina vaan kovempi ja kovempi. Sillä on helppo sivaltaa omasta mielestään väärässä olevaa. Individualismi on syönyt lähes kaiken yhteisvastuun. Minua ainakin väsyttää lukea kommentteja, jotka tulevat äärimmäisen putkinäköisestä kulmasta. Emme edes halua nähdä kokonaisuuksia, vaan tärkeintä on minä ite. Faktoista viis veisataan, kunhan itse saa olla oikeassa. Aito dialogi ja pohdinta väistetään nopeasti.

Netin keskustelut jankkaavat ”eipäs juupas” -tyylisesti, ja silloin ne eivät useinkaan johda mihinkään muuhun kuin pahaan mieleen. Otetaanpa pieni esimerkki. Olipa kyseessä ihan mikä tahansa uutinen koskien ammattiyhdistysliikettä, aina joku näsäviisas kommentoi kauhistellen AY-liikkeen yleishyödyllisyyteen liittyvää jäsenmaksujen verovähennysoikeutta. Näsäviisastelija ei vaan muista mainita, että EK, työnantajaliitot ja MTK ovat samassa asemassa työntekijäliittojen verotukseen nähden.

Jotta pystymme asialliseen keskusteluun, pitää osata ottaa huomioon kokonaiskuva. Puolitotuuksien toitottaminen on hassua. Kaiken mediatulvan keskellä totuuden erottaminen on vaikeaa. On helppo valita itselle sopivat uutiset miettimättä sen enempää, onko uutinen totta ja mitä sen taustalla on. Tulevaisuudessa, kun joku kirjoittaa minulle tärkeään asiaa epäasiallisia kommentteja vailla faktaa, vastaan hänelle: höpsistä tai kökkötraktori.

Jussi Maasola,
erityisnuorisotyönohjaaja
Jyväskylä