Diakonia on aina uuden edessä

0
102

Koronakeväänä valmistunut Diakoniabarometri 2020 on jo yhdestoista barometritutkimus ja laatuaan toinen, jonka toteutuksesta vastasivat Diakonia-ammattikorkeakoulun ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijat.

Tutkijatiimiin kuuluivat Auli Kela, Anni Nikkanen, Pirjo Paloviita ja Hanna Alava (kuvassa).
Ohjausryhmässä olivat Sakari Kainulainen ja Tiina Ikonen
Diakista, Airi Raitaranta Kirkko-
hallituksesta, Esko Ryökäs Diakonian tutkimuksen seurasta, Veli-Matti Salminen Kirkon
tutkimuskeskuksesta ja
Marko Pasma Diakoniatyön-
tekijöiden Liitosta.

Barometri selvitti diakonian arkea ja diakoniatyöntekijöiden ammatillisia haasteita.

Diakoniabarometri 2020 jakautuu neljään eri teemaan, jotka ovat diakonian arki ja tulevaisuus, ruoka-apu, uskontolukutaito ja diakoniatyön johtaminen. Kysely sisälsi sekä täysin uusia aihealueita että joitakin toistuvia osia, mikä mahdollistaa diakoniatyön muutoksen seuraamisen.

Lama-ajan väliaikaisjärjestelyksi tarkoitettu ruoka-apu on muotoutunut 1990-luvulta lähtien monen seurakunnan pysyväksi auttamismuodoksi. Viime vuosien aikana on huomioitu aikaisempaa enemmän hävikkiruoan käyttäminen ruokakasseissa ja yhteisten aterioiden valmistamisessa. Myös erilaisia yhteisöllisyyttä ja toimijuutta vahvistavia toimintoja on käynnistetty.

Ruoka-avussa hajontaa

Puolelle kyselyyn vastanneista yhteisöruokailut kuuluivat työnkuvaan, ja ne koettiin diakonian konkreettisista työtehtävistä viidenneksi tärkeimmäksi tehtäväksi. Yhteisöruokailuiden toivottiin tuovan helpotusta huono-osaisuuden kasautumisen ja yksinäisyyden kokemuksiin.

Kyselyyn vastanneista yli puolet ilmoitti, että kaikille avoimia ruokailuja järjestettiin viikoittain tai kuukausittain. Yhteisöruokailuja vähintään kuukausittain oli lähes puolessa vastaajien seurakunnista. Kolmanneksessa vastaajien seurakunnista ei järjestetty yhteisöruokailuja lainkaan.

Seurakunnan perustehtäväksi ruoka-avun antamisen mielsi kolmannes vastanneista. Kolmannes vastaajista mielsi seurakunnan perustehtävän olevan enemmän hengellinen.

Ateriat valmisti useimmin palkattu keittiöhenkilökunta, mutta mukana oli myös vapaaehtoisia ja työkokeilussa, työharjoittelussa tai kuntouttavassa työtoiminnassa olevia. Diakonia-asiakkaat olivat itse mukana ruuan laitossa vain viidenneksessä vastaajien seurakunnista.

Taloudellinen auttaminen arkea

Lähes kaikki kyselyyn vastanneet diakoniatyöntekijät kertoivat taloudellisen auttamisen kuuluvan heidän työnkuvaansa. Vastaajista kolme neljäsosaa arvioi taloudellista auttamista olevan paljon tai melko paljon.

Kaksi kolmasosaa oli sitä mieltä, että taloudellinen avustaminen kuuluu seurakunnan tehtäviin. Taloudellista avustamista merkittävämpänä vastaajat näkivät ohjauksen ja neuvonnan, jota painotti yli puolet vastaajista.

Diakoniatyöntekijät näkevät taloudellisen avustamisen tärkeänä, mutta avustamisen määrissä mielipiteet jakautuvat. Kolmanneksen mielestä taloudellisen avustamisen tulisi olla kertaluonteista ja kolmannes ajatteli päinvastoin.

Vastauksissa voi näkyä ristiriita yhteiskunnan vastuun ja sitä paikkaavan diakonian välillä. Tehtyjen toimien tulisi mahdollistaa hyvää eikä samaan aikaa tukea vääriä toimintamalleja tai rakenteita. Toimiminen ristipaineessa ideaalin ja arkitodellisuuden sekä tavoitteiden ja toteutuneen välillä vaatii vahvaa ammatillisuutta, reflektiota ja osaamisen päivittämistä.

Taloudellisen avun problematiikasta kertoo myös se, että yhä useammin diakonian apua on alettu pitää subjektiivisena oikeutena toimeentulotuen tapaan. Vastaajista kaksi kolmasosaa oli törmännyt tällaiseen ajatteluun.

Terveys, toimeentulo ja ihmissuhteet huolena

Yhdeksän kymmenestä diakoniatyöntekijästä kohtasi kuukausittain fyysisesti sairaita tai mielenterveysongelmista kärsiviä. Samassa määrin kohdattiin säännöllisesti toimeentulotukea saavia, pitkäaikaistyöttömiä ja toistuvasti ruoka-apua tarvitsevia.

Yli puolet vastaajista kohtasi omaishoitajia kuukausittain ja kolmannes vähintään kuukausittain asunnottomia, väkivallan tai hyväksikäytön uhreja sekä ihmisiä, jotka olivat siirtäneet sairauden hoitoa varattomuuden vuoksi. Lähes yhdeksän kymmenestä vastaajasta kohtasi vähintään kuukausittain ylivelkaantuneita, pitkäaikaistyöttömiä ja työssä käyviä pienituloisia, jotka tarvitsevat taloudellista apua. Kahdeksan kymmenestä vastaajasta kohtasi vähintään kuukausittain pitkäaikaisesta yksinäisyydestä kärsineitä ikäihmisiä. 

Vastaajista yli puolet kohtasi kuukausittain henkilöitä, jotka eivät kyenneet hakemaan sosiaalietuuksia sekä henkilöitä, jotka olivat toisen tai kolmannen polven asiakkaita sosiaalitoimessa.

Soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa

Barometrissä lueteltiin 41 eri työaluetta, joista valtaosa kuului suurimmalle osalle diakoniatyöntekijöistä tavalla tai toisella. Diakoniatyöntekijöiden tehtävänkuva on siis varsin laaja.

Merkittävimmät työalueet olivat sielunhoito, taloudellinen avustaminen ja ruoka-apu. Sielunhoito ja taloudellinen avustaminen kuuluivat tavalla tai toisella lähes kaikkien vastaajien työnkuvaan.

Diakoninen vanhustyö on vuosien kuluessa vähentynyt. Perhetyö kuuluu viidenneksen työnkuvaan paljon tai melko paljon, ja myös siihen panostetaan vähemmän verrattuna esimerkiksi vuoteen 2011. 

Noin puolelle vastaajista vapaaehtoistoiminnan ohjaaminen vei paljon tai melko paljon työaikaa ja jossain määrin vapaaehtoistoiminnan tehtävät kuuluivat kaikille vastaajille. Rippikoulutyötä teki 16 prosenttia ja jossain määrin rippikoulutyöhön osallistui kahdeksan kymmenestä vastaajasta.

Maahanmuuttajatyötä kertoi tekevänsä yli 70 prosenttia vastaajista ja kymmenesosa vastaajista kertoi tekevänsä maahanmuuttajatyötä paljon.

Jumalanpalvelustehtäviin osallistui yli 80 prosenttia vastaajista, kun 2000-luvun alussa määrä oli noin puolet. Kymmenesosa vastaajista oli mukana jumalanpalveluksissa paljon tai melko paljon.

Kolme viidestä identifioi itsensä herätysliikkeisiin

Vastauksissa näkyivät vahvasti niin sanotut vanhat herätysliikkeet. Evankeliseen herätysliikkeeseen vastasi kuuluvansa noin viidennes vastaajista ja suurin piirtein saman verran viidenteen herätysliikkeeseen. Herännäisyyteen ja Hiljaisuuden ystäviin ilmoitti kuuluvansa 16 prosenttia ja lestadiolaisuuteen neljä prosenttia vastaajista.

Muita mainittuja kirkon sisäisiä liikkeitä olivat esimerkiksi rukoilevaisuus, Tuomasyhteisö, Hengen uudistus kirkossamme, kotiverkosto ja New Wine -liike. Herätysliikkeisiin kuulumattomat määrittelivät itsensä yleiskirkollisiksi, luterilaisiksi tai ekumeenisiksi.


Uskontolukutaitoa tarvitaan tulevaisuudessa

Diakoniabarometrissä on pysyviä ja vaihtuvia kysymysosioita. Tällä kertaa uutena alueena diakoniatyöntekijöiltä kysyttiin uskontolukutaidosta.

Uskontolukutaidolla tarkoitetaan tietoa ja osaamista, joka auttaa ymmärtämään ja tulkitsemaan uskontoja sekä niistä nousevia perinteitä ja tapoja.

Uskontojen ja katsomusten kirjo kasvaa monikulttuu-ristuvassa Suomessa. Uskontolukutaito auttaa diakoniatyöntekijää ymmärtämään toisen ihmisen 

uskontoa ja ajattelua sekä voi toimia sillanrakentajana luottamukseen ja yhteistyöhön. Uskontolukutaito auttaa myös omien lähtökohtien ja kirkon sisäisten liikkeiden tuntemisessa

Kyselyyn vastanneista kahdelle kolmasosalle uskontolukutaito terminä oli tuttu esimerkiksi opinnoista. Lähes kolmasosalle termi oli uusi, mutta avoimista vastauksista ilmeni, että uskontolukutaidon periaatteet ja idea olivat kuitenkin tuttuja.

Uskontolukutaidolle on tarve

Kyselyyn vastanneista viidennes kohtasi päivittäin ja yli kolmasosa viikoittain ihmisiä, jotka eivät kuuluneet kirkkoon. Koska diakoniatyössä jäsenyydellä ei ole merkitystä eikä jäsenyys tule useinkaan millään tavalla ilmi voi näitä kohtaamisia olla paljon suurempi määrä.

Reilu kymmenesosa kohtasi verkossa tai sosiaalisessa mediassa muita kuin kirkkoon kuuluvia lähes päivittäin tai viikoittain ja neljännes vähintään muutamia kertoja vuodessa. Ilmeisesti sosiaalisen median kanavat ovat tältä osin luoneet uusia mahdollisuuksia tavoittaa työntekijöitä ja päinvastoin.


Esimieheltä saatu tuki parantunut

Vuoden 2018 barometristä ilmeni, että kolmannes vastaajista ei ollut tyytyväinen esimiehiltä saatuun tukeen. Nyt näin ajattelevia oli vajaa neljännes. Edistystä on tapahtunut. Seitsemän vastaajaa kymmenestä koki saavansa riittävästi tai lähes riittävästi tukea esimieheltään.

Esimieheltä edellytettiin hyvää työn johtamista, tasapuolisuutta tehtävien jakamisessa ja tukea työn rajaamiseen. Diakoniatyöntekijät ovat valmiita muutoksiin, ja tähän odotetaan esimiehiltä selkeää tavoitteiden asettelua ja jämäkkää päätöks-entekoa tavoitteiden saavuttamiseksi. Esimiesten odotetaan myös pitävän esillä diakoniatyötä ja puolustavan diakonian virkoja.

Esimies osaamisen johtajana

Esimieheltä odotetaan enemmän työn sisältöjen ja työolosuhteiden ymmärtämistä ja perehtyneisyyttä diakoniatyöhön. Jos esimiehellä ei ole diakonia-alan koulutusta, tulisi hänen vähintään satunnaisesti osallistua käytännön työhön.

Esimieheltä odotetaan myös diakoniatyöntekijän ammatillisen osaamisen arvostusta ja luottamusta työntekijän osaamiseen, mikä näkyisi esimerkiksi laajempana päätäntä- ja toimivaltuuksina ja haasteellisempina tehtävinä. Osa vastaajista koki, että heidän osaamisensa ei pääse riittävästi esille, mikä koettiin turhauttavaksi.

Diakoniaesimiehet ovat ammattilaisia

Valtaosa diakonian esimiehistä on diakoniakoulu-tettuja, ja usein heillä on myös pitkä työkokemus alalta. Puolella esimiehistä oli yli 20 vuotta työ-

kokemusta. Vain kolme prosenttia kyselyyn vastanneista esimiehistä ilmoitti, että heillä ei ole alan koulutusta. Esimiehistä viidenneksellä oli ylempi AMK-tutkinto.

Yli puolet esimiehistä oli suorittanut kirkon oman

lähiesimieskoulutuksen. Johtamisen erityisammatti-tutkinto oli viidenneksellä. Reilulla kymmenesosalla oli vähintään kirkon suppein johtamiskoulutus. Kolmasosalla kyselyyn vastanneista esimiehistä ei kuitenkaan ollut mitään johtamiskoulutusta.

Luottamus on tärkein, mutta sitä puuttuu

Työpaikan suhteilta odotetaan luottamusta, hyvää vuorovaikutusta ja tasapuolisuutta. Tästä olivat samaa mieltä sekä esimiehet että työntekijät. Kuitenkin vain neljännes vastaajista koki, että työyhteisössä toteutuu luottamus. Lisäksi vastaajien mielestä huonoiten toteutuivat tasapuolinen kohtelu, resurssit suhteessa työhön ja hyvä vuorovaikutus. Diakoniaesimiesten näkökulmasta työpaikoilla toteutui huonoiten resurssointi, vuorovaikutus työyhteisössä ja työajan hallinta.

Toimintakulttuuria ja -tapoja tuleekin kehittää entisestään, jotta odotukset ja todellisuus kohtaisivat nykyistä paremmin. Myös alais- ja esimiestaitojen osaamiseen tulee kiinnittää enemmän huomiota. 

Ehkä seuraavassa barometrissä pitäisi selvittää, miten erilaiset työaikakokeilut ovat auttaneet esimiehiä työajan hallintaan liittyvissä asioissa, tähän myös työntekijät odottivat esimiehiltään enemmän tukea.


Teksti Marko Pasma