Töissä pakolaisten ja paperittomien parissa

0
1558

– Olen halunnut lähetystyöntekijäksi jo seitsemänvuotiaasta saakka. Aluksi suuntasin kuurojen työhön Mongoliaan, mutta Kreikan vaikean pakolaistilanteen takia siirryin Ateenaan, diakonissa Minna Aro kertoo.

Minna Arolla on diakonian virka Porin seurakuntayhtymässä kuurojen ja maahanmuuttajien työssä. Hän on nyt neljän vuoden virkavapaalla tehtyään lähettisopimuksen. Aro työskentelee Lähetysyhdistys Kylväjän yhteistyöjärjestöjen Hellenic Ministriesin ja Crossroadsin kansainvälisissä tiimeissä.

– Hellenic Ministriesissä valmistamme ensin keittiöllä yhdessä ruokaa jopa 450 annosta. Pakkaamme ne folioihin ja jaamme ne puistossa, jonne pakolaiset ja muut avuntarvitsijat kokoontuvat. Tällä hetkellä meidän pitää huomioida tarkasti maskit ja turvavälit. Ne ovat pakollisia Kreikassa, ja poliisi valvoo niiden käyttöä, Aro kertoo.

Viikonloppuisin hän on avustamassa kristityksi tulleiden muslimien raamattukoulussa. Se kestää kuusi kuukautta, neljä tuntia illassa.

– Sunnuntaisin työskentelen Crossroadsilla. Koronan takia koolla voi olla vain yhdeksän henkeä kerralla, joten ihmiset on jaettu kolmeen ryhmään. Opetamme heille englantia ja kreikkaa.

Myönteisiä asioita ja hyvää asennetta

Lähetystyö on ollut Arolle positiivinen yllätys. Hän tunnustaa odottaneensa paljon vaikeampaa aikaa.

– Pidän kovasti Lähetysyhdistys Kylväjästä. Se on mukavan pieni, joten suurimman osan ihmisistä oppii tuntemaan. Johtajat ovat hyvin tavoitettavissa. Se luo turvaa vieraassa maassa, kun tulee yllättäviä tilanteita. He ovat kaikki olleet itsekin lähetystyössä, joten he osaavat asettua lähetin asemaan.

Aro ei ole ennen osannut ajatella, miten raskaita suuret pakolaisvirrat ovat kreikkalaisille. Pelkoa on myös ulkonaliikkumiskielloista ja siitä, riittävätkö sairaaloiden tehohoidon paikat, jos korona lisääntyy.

– Ihailen kuitenkin, miten he suurimmaksi osaksi jaksavat hyväksyä tilanteen, vaikka monet menettävät osan turisteista pakolaisten takia. Turismi on saarilla pääelinkeino, hän toteaa.

– Kreikkalaisen toimintakulttuurin takia olen ollut pakotettu oppimaan huoletonta asennetta. Kyllä asiat hoituvat ajallaan.


Aron terveiset Dinon lukijoille

”Suosittelen lämpimästi lähetystyötä kaikille, jotka kokevat Jumalan siihen kutsuvan ja joiden elämäntilanteeseen se sopii. Kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä lähetysjärjestöjen rekrytoinnista vastaaviin ja käydä heidän kanssaan läpi omaa kutsua ja lähetystyöhön soveltumista. Lähetys-työtä varten on perusteltua saada seurakunnasta virkavapautta, sillä lähetystyö on kirkon ydintehtävä.

Omaan elämään ja jumalasuhteeseen voi saada uudenlaista syvyyttä. Lisäksi saa myös paljon uusia ystäviä ja kokemuksia.

Tiedoksi myös, että Suomessa asuu paljon mukavampia hyttysiä kuin Ateenassa!” 

Teksti Eliisa Ala-Kuusisto  
Kuvat Minnan albumi