Pyhyys mukana

0
176

Tuli vaihdettua työpaikkaa.

Pieni lause, mutta pitää sisällään niin paljon. Suuret päänsisäiset puntaroinnit niin suuntaan kuin toiseenkin. Katsominen pitkälle menneeseen ja tulevan maisemointia mahdollisuuksien kautta. Sitten itse hakuprosessi kaikkinensa. Odotus, uutiset ja prosessointi, käytäntöihin ryhtyminen.

Mitä kuljetan mukaani menneestä? Mitä työpöydän laatikoista laitetaan Ikea-kassiin? Nykyään konkreettista roipetta on onneksi vähemmän. Puntarointi oli pitkälti henkistä. Mitä jää taakse, mitkä ajatukset kuljetan olemuksellani eteenpäin?

Kun olin odottamassa vuoroani työhaastatteluun, istuin kirkkosalin penkissä. Oli aikaa rauhoittua ja kuunnella kirkkomuusikon harjoituksia. Parvelta soivat jylhät ja rauhalliset sävelet. En mitenkään voi tietää, mitä ne olivat. Ne kuitenkin toivat pyhyyden tunteen pysähtyneelle ja toki hivenen jännittyneelle mielelle.

Samassa kirkossa oli Mozartin Requiemin esitys ensimmäisen työviikkoni päättyessä. Orkesteri ja kuoro, iso produktio, kuoron merkkivuosijuhla samalla. Kirkko täyttyi ja kansa sai tulla kosketetuksi valtavasta taide-elämyksestä. Vihdoin oli monen pääsy pyhään huoneeseen taiteen ääreen, pitkän odotuksen jälkeen.

Konsertin ajankohta oli häränsilmäinen myös kirkkovuoden sijainnillaan, suhteessa sisältöönsä. Mozartin Requiem omaa dramaattisen syntytarinan, josta ei salamyhkäisyyksiä puutu. Pyhäinpäivän jälkeisenä sunnuntaina lepattivat vielä monet niistä kynttilöistä, joita omaiset olivat tuoneet rakkaidensa kummuille. Säveltäjän itsensä haudalle ei taas kynttilää tuotu. Tomunsa lepäävät nimettömässä yhteishaudassa.

Kun kuoro ja orkesteri esiintyvät sakraalitilassa, esitettävän musiikin rooli muovautuu paikan mukaan. Tila ja ääni ovat yhtä, liki tai aivan. Kuultuun taiteeseen sekoittuu kiehtovalla tavalla ympäröivän rakennuksen ja taide-esineiden kirjo. Yhtälö puhuttelee jokaista eri tavoin. Kokemuksesta syntyy parhaimmillaan pyhä kokonaisuus, ehkäpä Jumala puhuttelee.

Kannan mukanani pyhyyttä. Meissä on pyhyys mukana, vaikka siltä ei aina tuntuisikaan. Saamamme siunaus ja kutsumus vaikuttaa fiiliksistä huolimatta. Kirkon työntekijä edustaa seurakuntalaiselle – kuin musiikin lailla – heijastusta jostain toispuoleisesta. Hahmotamme toki itse oman tavallisuutemme, vaan lähimmäisen perspektiivi on usein toinen.

Haluan tiedostaa sen, mitä edustan, vaikka en kaikkea tajuaisikaan. Toisinaan läsnäolo taiteen äärellä voi riittää. Siitä saa myös evästä vaativimpiin kohtaamisiin. Kiitos Kallion Kantaattikuorolle ja orkesteri Kallion Kapellille. 

Tsekkaa

• Amsterdamin Barokkiorkesterin Requiem on metka sikäli, että se nojaa enemmän vanhaan barokkiseen traditioon, ei massaorkesteriin ja -kuoroon.

Teksti Mikko Saari