Uudistunut pyöräetu mahdollistaa työsuhdepyörän hankinnan ansiotuloverosta vapaana etuna 1 200 euroon vuodessa. Veroetu on otettu käyttöön muun muassa Keravalla ja Ähtärissä.
Keravan seurakunnan kirkkoherra Markus Tirranen kertoo, että taustalla on halu satsata työhyvinvointiin.
– Työsuhdepolkupyöräetu on yksi käytännön esimerkki, jolla voidaan edesauttaa työntekijöiden terveyttä ja hyvinvointia. Paremmin voivat työntekijät ovat työnantajan etu. Toivon, että seurakunnat ovat edelläkävijöitä työhyvinvoinnin johtamisessa, Tirranen toteaa.
Seurakuntien kannattaisi Tirrasen mielestä etsiä etuja ja ratkaisuja, joilla on positiivinen vaikutus koko työyhteisöön.
– Silloin hyötyvät sekä työntekijä että työnantaja. Siksi tämän asian läpiviemisen pitäisi kaiken järjen mukaan olla helppoa.
Kiitosta satelee
Nuorisotyönohjaaja Sirkka-Liisa Pitkäranta Keravan seurakunnasta ei ottanut etua käyttöön, koska on jäämässä pois työelämästä. Työnantajan kädenojennusta hän pitää erinomaisena.
– Idea on todella hyvä. On hienoa, että työnantaja satsaa työntekijöiden liikkumiseen ja terveyteen tälläkin tavoin, Pitkäranta kiittelee.
Kerava on Pitkärannan mielestä pyöräilijöiden unelmakaupunki.
– Monilla perheillä ei ole edes autoa, vaan pyörä. Pyöräteitä on koko pienessä kaupungissamme todella runsaasti.
Ähtärin seurakunnan kirkkoneuvosto näytti vihreää valoa työsuhdepyörän saamiseen ensimmäisten joukossa. Talouspäällikkö Kalle Klaavon mukaan seurakunnan talous antaa hyvin myötä hankkeelle. Ähtärissä etu maksetaan palkan päälle. Se on 100 euroa kuussa.
Ähtärin seurakunnan nuorisotyönohjaaja-lähetyssihteeri Riikka Aittolampi otti edun vastaan monen työkaverin tavoin.
– Mielestäni tämä on todella hyvä etu. On hienoa, että työnantaja on mahdollistanut tämän. Työyhteisöstämme puolet on käyttänyt tätä etua. Itselläni on sähköpyörä, ja kyllähän se on lisännyt lenkkien pituutta, Aittolampi kertoo.
Mikä on työsuhdepyörä?
• Työsuhdepyörä on polkupyörä tai sähköpyörä, jonka työnantaja hankkii työntekijälle vapaaseen käyttöön.
• Työsuhdepyörä voi olla osa palkkaa tai palkan päälle tarjottava etu.
• Työnantajan työntekijälleen antama polku-yöräetu on verovapaata tuloa 1 200 euroon asti.
• Polkupyöräedun ja joukkoliikenteen matkalipun verovapaa enimmäismäärä on yhteensä
3 400 euroa. ν
Lähde: Veronmaksajien Keskusliitto
Teksti Hannu Keränen Kuva Jarmo Österman