Eduskunta hyväksyi uutta kirkkolakia (652/2023) ja siihen liittyviä erillislakeja koskevat ehdotukset 2.3.2023. Tasavallan presidentti vahvisti 14.4.2023 lait tulemaan voimaan 1.7.2023.
Erillislaeista merkityksellisin kirkon viranhaltijoiden kannalta on evankelis-luterilaisen kirkon viranhaltijasta annettu laki (653/2023) eli tuttavallisemmin kirkon viranhaltijalaki. Vaikka kirkon viranhaltijoita koskien on jatkossa erillislaki, osa viranhaltijoita koskevista säännöksistä löytyy edelleen kirkkolaista. Lisäksi huomioon otettavaa sääntelyä löytyy kirkkojärjestyksestä.
Nykyään voimassa olevan kirkkolain (1054/1993) mukaan kirkon jäsenyyttä ja konfirmaatiota edellytetään kaikissa kirkon virkasuhteissa sekä niissä työsuhteissa, jotka liittyvät kirkon jumalanpalveluselämään, diakoniaan, kasvatukseen, opetukseen tai sielunhoitoon tai joissa kirkon jäsenyyden ja konfirmaation edellyttäminen on työtehtävien luonteen vuoksi muutoin perusteltua. Nykyinen sääntely on monella tapaa ongelmallista ja jopa EU:n työsyrjintädirektiivin (2000/78/EY) vastaista.
Uuden kirkkolain mukaan kirkon jäsenyyttä ja konfirmaatiota edellytetään niissä virka- ja työsuhteissa, joiden tehtävät liittyvät kirkon jumalanpalveluselämään, diakoniaan, kasvatukseen, opetukseen, sielunhoitoon tai edustamiseen. Jatkossa jäsenyys- ja konfirmaatioedellytys ei siis ole virkasuhteissakaan automaatio, vaan edellytyksen taustalla tulee aina olla laissa mainittu peruste.
Tasapuolisen kohtelun vaatimus ja syrjintäkielto
Uudessa kirkon viranhaltijalaissa on erillinen tasapuoliseen kohteluun velvoittava lainkohta, jonka mukaan työnantajan on kohdeltava viranhaltijoita tasapuolisesti, jollei siitä poikkeaminen ole viranhaltijoiden tehtävät ja asema huomioon ottaen perusteltua. Lisäksi uudessa viranhaltijalaissa kielletään syrjintä määrä- ja osa-aikaisuuden perusteella sekä viitataan yhdenvertaisuuslain ja tasa-arvolain mukaisiin syrjintäkieltoihin. Mainitun sääntelyn sisältävä pykälä on kokonaisuudessaan uusi.
Ensimmäinen edellytys tarkoittaa sitä, että työnantajan tulee kohdella vertailukelpoisissa tilanteissa olevia viranhaltijoita samalla tavoin. Käytännössä siis esimerkiksi yhtä vaativasta työstä tulee maksaa sama palkka ja erilaiset etuudet tulee lähtökohtaisesti myöntää samantasoisina. Myös työn johdon ja valvonnan on oltava johdonmukaista ja tasapuolista.
Määrä- ja osa-aikaisia koskevat syrjintäkiellot perustuvat EU:n määräaikaista työtä (1999/70/EY) ja osa-aikatyötä (1997/81/EY) koskeviin direktiiveihin. Syrjintäkiellosta huolimatta määrä- ja osa-aikaisissa virkasuhteissa voidaan noudattaa niin kutsuttua pro rata temporis -periaatetta eli eräänlaista suhteellisuusperiaatetta. Tämä tarkoittaa yksinkertaisimmillaan sitä, että osa-aikaiselle viranhaltijalle voidaan maksaa osa-aikatyöprosenttiin suhteutettua palkkaa ilman, että sitä katsottaisiin syrjinnäksi. Määrä- ja osa-aikaisia ei voida kuitenkaan työajan tai virkasuhteen keston perusteella jättää kokonaan etuuksien ulkopuolelle.
Oikeuksia perhevapaalta palatessa heikennettiin
Nykyisen kirkkolain mukaan viranhaltijan perhevapaaseen sovelletaan työsopimuslain säännöksiä. Uudessa kirkon viranhaltijalaissa viitataan täsmällisemmin työsopimuslain 4 luvun 1–8 §:iin. Viittauksen ulkopuolelle on jätetty työsopimuslain 4 luvun 9 §, jossa säädetään työntekijän oikeudesta palata perhevapaan jälkeen aikaisempaan työhönsä tai jos tämä ei ole mahdollista, muuhun työsopimuksensa mukaiseen työhön.
Viranhaltijan kannalta tämä tarkoittaa tulkintamme mukaan sitä, että viranhaltijalla on kyllä oikeus palata perhevapaalta aiempaan virkaansa, mutta ei välttämättä samoihin tehtäviin. Muutoksena aiempaan on siis se, että työnantaja voi reagoida mahdollisiin tehtävän muutostarpeisiin jo perhevapaan aikana, kun aiemmin muutos on voitu tehdä vasta perhevapaalta palaamisen jälkeen.
Muutos heikentää viranhaltijan asemaa merkittävästi, koska tehtävien muuttuminen vähemmän vaativiksi voi vaikuttaa palkkaan alentavasti ja jos muutos tehdään jo perhevapaan aikana, oikeus saada aiempaa palkkaa voi kulua osittain tai kokonaan perhevapaan aikana. Sen lisäksi, että säännös on viranhaltijan kannalta ongelmallinen, se ei välttämättä täytä EU:n työelämän tasapainodirektiivin (2019/1158/EU) vaatimuksia.
Viranhaltijan oikeudenkäyntikuluriski muuttuu
Nykyisen kirkkolain mukaan lähtökohtana on, että viranhaltija ei ole valitusasian hävitessäänkään velvollinen korvaamaan työnantajan oikeudenkäyntikuluja, ellei esitetty vaatimus ole ilmeisen perusteeton. Uuden lain mukaan lähtökohta on toinen. Viranhaltija voidaan velvoittaa korvaamaan työnantajan kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jos valitusta ei hyväksytä. Säännös ei koske virkaan ottamista eikä oikeudellisesti epäselviä asioita, mutta merkittävässä osassa valituksia oikeudenkäyntikuluriski siis kasvaa. Tämä on ongelmallista viranhaltijoiden oikeusturvan kannalta.
Teksti Milka Laaka
