Naarajärven vankiladiakoni Katariina Saks ja Salossa partiotyötä tekevä Timo Sjöblom pohtivat työtään uskontodialogin ja uskonnonvapauden näkökulmasta. Katri Vappula Kirkkohallituksen jumalanpalvelus- ja kasvatusyksiköstä kommentoi pohdintoja.
Miten eri katsomukset, monikulttuurisuus ja -uskontoisuus näkyvät työssäsi?
Katariina: Koordinoin kaikkea vankilan uskonnollista toimintaa yksilö-, ryhmä- ja sielunhoitotyön lisäksi. Pääosin toiminta on yhteiskristillistä, erityisesti vapaiden suuntien pitämiä hengellisiä tilaisuuksia. Eniten käyvät helluntailaiset, mutta mukana on myös kristillisiä järjestöjä, vapaakirkko, jne.
Timo: Meillä seurakunta on alueen kaikkien partiolippukuntien taustayhteisö, ja aika vahvasti luterilainen kirkko näkyy partion toiminnassa niiltä osin kuin uskonnollisuus ylipäätään näkyy. Se on sitä arkiluterilaisuutta: lähimmäisenrakkautta, toisten huomioon ottamista – välillä kiukutellaan ja pyydetään anteeksi – eli ihan sitä arkea, mitä nuorisotyö ja lapsityö ovat.
Katariina: Meillä vangeista 10–20 prosenttia on ulkomaalaisia. He ovat asioineet kanssani hyvin vähän, enkä tiedä heidän uskonnoistaan, koska monen kanssa ei ole lainkaan yhteistä kieltä. Kirkon työntekijänä täällä valtion tontilla olen myös uskontoasiamies. Jos joku kysyisi imaamia, olisi minun työni se hommata.
Timo: Varsinkin pääkaupunkiseudulla on paljon kirkkoon kuulumattomia tai muun uskontoisia partiolaisia. Suomen Partiolaiset ry ajoi partiolupausten sanamuotojen tarkistamista ja lupauksista jätettiin sana Jumala pois. Kyllä se vähän harmittaa, mutta olemme päättäneet ajatella asiaa positiivisesti.
Katariina: Täällä vankilassa on laeilla taattu se, että vangilla on oikeus ja mahdollisuus harjoittaa omaa uskontoaan, kun taas esim. seurakuntien kasvatustyössä tällä hetkellä tuntuu vain tilanne kiristyvän, kun päiväkodeissa tai kouluissa ei saa sanoa mitään kristillisyyteen viittaavaa.
Timo: Kun olen partioleirillä, pidän hartauksia. Jos laumanjohtaja tai muu on itse hengellisesti aktiivinen, hän voi halutessaan pitää hartauden. Monessa lippukunnassa ilta päättyy sisaruspiirissä hiljentymiseen: “Hyvää yötä, Jeesus myötä…”. Ne ovat niitä rutiineja, jotka kuuluvat partioon.
Katri: Monikulttuurisuuden ja -uskontoisuuden lisääntyminen vaikuttaa hyvin moneen asiaan. Dialogisuus ja eri katsomusten kunnioittava kohtaaminen ovat osa kirkon työntekijöiden ammattitaitoa nyky-Suomessa.
Näkyykö uskonnottomuus tai henkisyys työkentälläsi?
Katariina: Kyllä. Olen joskus käynyt pitkiäkin keskusteluja, ja ne ovat yleensä hyvää kohtaamista ja dialogia puolin ja toisin. Eräs vanki oli henkisyyden ja new age -tyyppisen uskonnollisuuden kannalla ja kertoi, että tällaisista asioista ei voi oikein puhua kenellekään, etteivät muut pidä hulluna. Minusta löytyi se, joka pystyi kuuntelemaan, keskustelemaan ja ymmärtämään häntä.
Timo: Meillä ei näy henkisyys ainakaan leireillä ja missä itse olen mukana. Uskonnottomia ei toiminnassa hirveästi ole. Kyllä ihmiset tietävät lippukuntaan tullessaan, että taustayhteisönä on seurakunta ja että hartauksissa, tarinoissa tai yhteisissä tilaisuuksissa se tulee näkymään tavalla tai toisella.
Onko hengellisyys muuttunut työurasi aikana?
Timo: Helposti vähän katsotaan pitkin nenää, jos liian aktiivisesti huutaa hallelujaa. Hengellisyydessä on mielestäni menty huonompaan suuntaan. Tuntuu valitettavasti, että seurakuntalaisten mielestä hengellisyys on vain jumalanpalveluksia. Toivoisin, että se voisi olla enemmän tavallista arkea.
Katariina: Olen ollut tässä työssä vasta alle kaksi vuotta, mutta itselleni oli positiivinen yllätys, että voin tehdä täällä ihan oikeasti hengellistä työtä. Koen jopa olevani lähetystyössä täällä. Hengellisyys on niin läsnä joka päivä, kun vangit tulevat ja pyytävät rukousta. Kun olin ollut puoli vuotta täällä vankilassa, sanoin, että olen täällä rukoillut enemmän kuin 20 vuoden aikana seurakuntatyössä yhteensä.
Mitä haasteita työssäsi on ja oletko joutunut puolustamaan kirkon työntekijän rooliasi?
Timo: Partiossa varsinkin lippukuntien vastuuhenkilöt vaihtuvat aika usein. Heidän vaikutuksensa on suuri siihen, miten lippukunta toimii. Jos johtajaksi tulee joku seurakuntavastainen, on haasteena, miten hengellisyys hyväksytään. Luulen, että pääkaupunkiseudulla tätä on yhä enemmän.
Katariina: Haaste uskonnonvapauden näkökulmasta minulle on kielimuuri ulkomaalaistaustaisten kohdalla. Kun ei ole yhteistä kieltä, en esimerkiksi tiedä, onko heille kerrottu, että he saisivat harjoittaa omaa uskontoaan vankilassa tai vaatia oman uskontonsa edustajaa käymään. Olen kyllä saanut olla kirkkaasti kirkon työntekijä koko ajan. Olen kokenut myös, että olen ollut tervetullut.
Timo: Kun alueella on 430–480 partiolaista, on haaste tulla tutuksi, että minua olisi helppo lähestyä. Sen takia suoritin Ko-Gi-kurssinkin (partion kaikkein korkein johtamiskoulutus), että minut tunnistaa partiolaiseksi jo niistä tunnuksista. Jos ajattelen partionäkökulmaa, ehdottomasti saan olla kirkon työntekijä. Koulumaailmassa on toisin, joihinkin kouluihin mennessä ei saisi olla mitään hengellistä.
Katri: Se, millä maaperällä toimitaan, määrittelee tekemisen luonteen ja pelisäännöt. Esimerkiksi kunnan varhaiskasvatuksessa tai kouluyhteistyössä seurakunnan on sitouduttava toimimaan ”korimallin” mukaisesti. Toinen haaste on, että kirkko isona yhteisönä reagoi usein hitaasti ja harkiten kulttuurisiin muutoksiin. Ihmisten mielikuvat kirkosta pohjautuvat vanhoihin kokemuksiin tai muokkautuvat äärilaitojen mukaan. Kirkko voisi ehkä nykyistä avoimemmin viestiä sisäisestä moniäänisyydestään.
Mikä on kirkon työn vahvuus tällä kentällä?
Timo: Meillä on valmius keskustella hengellisistä asioista ja tarvittaessa osaamme myös olla hiljaa, mikä on hengellisessä työssä äärettömän tärkeää. Meidän pitäisi olla rohkeasti seurakunnan työntekijöitä, missä vain olemmekin ja olla hereillä siinä, mitä ihmiset tällä hetkellä tässä maailmassa kaipaavat ja olla valmiita vastaamaan niihin kysymyksiin.
Katariina: Jokainen kohtaaminen voi parhaimmillaan sisältää Jumalan äärellä olemisen. Joskus kevyinä alkaneet keskustelut voivat päätyä tosi syviin vesiin. Pyrin olemaan korvat herkkänä ja sydän auki, Jumalamme käytettävissä siinä hetkessä, jos joku on etsijän paikalla. Auttaa, kun lähtee päivään ja työtehtäviin rukouksella.
Timo: Arvot ja armollisuus. Olemme valitettavasti suorituskeskeinen yhteiskunta. Meidän aikuisina kasvattajina tulee kertoa lapsille ja nuorille, että se, mitä me ollaan, riittää. Tämä on sitä kristillisyyttä, jota itse haluan tuoda esille.
Katariina: Tuo sanoma on kyllä vangeillekin tärkeä. He ovat poljettuja ja kaikki on mennyt päin seinää. Kohtaan aina ihmisen, en mieti mitä rikoksia kukin on tehnyt. Ihmisarvo, arvostus ja itsensä arvokkaaksi kokeminen on tosi tärkeää, vaikka olisi tehnyt mitä vaan elämässä.
Teksti Tiina Heiskanen
