Maaseutu harmaantuu – kurkistus pienten seurakuntien diakoniatyöhön

0
182

Työn haasteet ovat hyvin erilaisia pienissä maaseutuseurakunnissa verrattuna isoihin kaupunkiympäristöihin. Kirkkohallituksen asettama työryhmä julkaisi uuden Kirkon Maaseutulinjauksen syyskuussa 2023. Diakonissa Jaana Pyykkö ja diakoni Anni Parikka kertovat työstään maaseutuseurakunnissa erityisesti vanhustyön näkökulmasta. Aihetta kommentoi myös asiantuntija Liisa Välilä Kirkohallituksesta.

Jaana Pyykkö, diakonissa, Punkalaitumella virassa vuodesta 1999, seurakunnan ainoa diakoniatyöntekijä. Kuva Leena Tasanen
Anni Parikka, diakoni, Ruokolahdella (Rautjärven alue) virassa vuodesta 2023, seurakunnassa kaksi diakoniatyöntekijää. Kuva Anni Parikka
Liisa Välilä, Kirkkohallituksen asiantuntija, kirkon maaseutulinjaus- työryhmän sihteeri. Kuva Anna-Kaisa Välilä

Miltä tuntuu, kun kirkossa on tehty erityisesti maaseudun kysymyksiin paneutuva maaseutulinjaus?

Jaana: Hyvä, että huomioidaan maaseudun erityiset piirteet ja painopisteet. Aika erilaista tämä työ on kuin kaupunkiseurakunnissa.

Anni: Kyllä se tuntuu tärkeältä. Varmasti tukea kaivataan, kun ainakin meidän kulmakunta harmaantuu kovaa vauhtia.

Väestöennusteiden mukaan väki vanhenee, lasten määrä vähenee ja väestö keskittyy suuriin kaupunkeihin. Miten tämä näkyy työssänne?

Jaana: Ikärakenne on vinoutunut ja paljon on yli 90- ja 100-vuotiaita. Kotikäyntityö lisääntyy ja kodeissa on entistä yksinäisempiä ja huonokuntoisempia vanhuksia. Kaikkein huonokuntoisimpien vanhusten mahtuminen laitospaikoille on iso haaste.

Anni: Tuo kuulostaa tosi tutulta. Meilläkin harmaannutaan entisestään. Mikkelin hiippakunta taitaa olla Suomen harmaantunein. Palvelut ovat vähentyneet ja Kela-takseilla surffaillaan ympäri Etelä-Karjalaa. Osalle vanhuksista kuntakeskuksiin pääseminen on kuitenkin hankalaa.

Onko väestörakenteen muutosta huomioitu strategioissa tai suunnitelmissa?

Jaana: Meillä kirkkoherravaihtuvuuden vuoksi suunnitelmat ovat jääneet vähälle. Seurakunnalla kyllä on vanhustyön strategia. Täällä vanhusasiat korostuvat ja on paljon muun muassa hautajaisia.

Anni: Strategiassamme näkyy väestörakenteen muutos ja sen vaikutuksiin varautuminen. Väestökehitys peilautuu verotulojen vähenemiseen ja sitä kautta henkilöresurssien tarkasteluun. Ei ole itsestäänselvää, että virat täytetään, ja varmasti virkojen yhdistämisiä mietitään. Päättäjät ovat onneksi pitäneet tärkeänä, että näiden molempien kuntien alueella on oma diakoniatyöntekijä.

Liisa: Kirkon maaseutulin-jauksessa korostuvat yhteistyö, verkostoituminen ja osallisuuden vahvistaminen. Monipaikkaisuus on lisääntynyt muun muassa etätöiden myötä ja myös ns. kakkosasunnosta on toiveita seurakunnan suuntaan. Moni “loma-asukkaista” kaipaa mielekästä tekemistä ja heillä on halua tukea alueen elinvoimaisuutta. Miten saisimme heidät mukaan vapaaehtoistoimintaan?

Miten diakoniatyö on yhteisöissä läsnä?

Anni: Entisessä työpaikassani Parikkalassa oli kerran kuussa yhteisöruokailu vapaaehtoisella maksulla. Suuri osa kävijöistä oli ikääntyneitä. Väki itse organisoi kimppakyydit. Me järjestämme kuljetukset pääsiäisen, juhannuksen ja jouluaamun kirkkoihin sekä vanhusten kirkkopyhään.

Jaana: Meilläkin on arkilou-naat kerran kuussa ja kuljetus vanhusten kirkkopyhään. Kesäisin on lähetyksen ja diakoniatyön torikahvilat. Ihmisten yksinäisyys näkyy ryhmätoiminnan suurena suosiona. Kunta ja yhdistyksetkin järjestävät monenlaista toimintaa ja paljon teemmekin yhdessä. Päällekkäisyyksien välttämiseksi pyrin lisäämään yhteistyötä entisestään.

Anni: Täälläkin on paljon yhdistyksiä ja yhteistyötä. Esim. SPR hakee vanhuksia kodeista ehtoollishartauksiin ja Lionsit kuljettavat kirkkopyhään. Seurakuntana meillä on omat vahvuudet ja painopisteet ja diakoniatyössä olemme ammattilaisina tätä tekemässä. 

Entä diakoniapiiritoiminta?

Jaana: Punkalaitumen 5-6 kylässä kussakin on kinkerit ja omat diakoniapiirihenkilöt. Kun aloitin työt, diakoniapiirihenkilöiden tehtävänä oli mm. joululehtien jako ja onnittelukirjojen vienti 75-vuotiaille. Nykyään piirihenkilöiden tehtävänä on kuulostella ja viestittää minulle vanhuksista, jotka toivovat kotikäyntejä tai taloudellista apua. Piirihenkilöt tulevat monesti samoista taloista tai suvuista. Osa on jo itsekin ikääntyneitä ja uusia nuorempia on vaikeaa saada.

Anni: Ruokolahdella piirihenkilötoiminta on loppunut. Henkilöt valittiin nimenomaan kinkereitten yhteydessä, mutta nyt kinkeritkin ovat loppuneet. Joululehtien jako on edelleen monelle tärkeä tehtävä, moni haluaa viivähtää siinä lehden viemisellä ja toivotella joulua. 

Liisa: Hienoa kuulla verkostoitumisesta ja yhteistyöstä. Tärkeä verkosto on myös maaseudun yrittäjät sekä lapsiperheet. Seurakunnassa kuulemme usein ns. hiljaisten äänen. Miten osaisimme toimia viisaina vaikuttajina myös hyvinvointialueille?

Arvostetaanko kirkossa vanhuksia ja nähdäänkö vanhustyön arvo? 

Jaana: Kyllä, varmaan koronan jälkeen vielä paremmin. Ei ehkä joka paikassa, mutta on se varmaan työntekijöistäkin kiinni. 

Anni: Aika varmasti arvostetaan, mitä pohjoisemmaksi ja enemmän maaseudulle mennään, kun niissä ollaan hyvin perinteisiä. Kuvittelisin, että suurissa kaupungeissa tai pääkaupunkiseudullakin arvostetaan, mutta niissä on niin paljon kaikkea muutakin.

Vanhustyön tarve kasvaa koko ajan. Miten työtä rajataan? 

Jaana: Aikanaan minut valittiin tänne nimenomaan vanhustyöhön, sitä oli edeltäjänikin tehnyt. Nykyään avustusasiat vievät yhä enemmän aikaa eli pakko jotenkin rajata. Ei yksi diakonissa ehdi joka ainoan vanhuksen luo. Sitä kyllä odotettiin kun aloitin työt. Yritän kartoittaa ja löytää juuri ne vanhukset, jotka eniten tarvitsevat kotikäyntejä ja delegoida myös kotihoitoon. 

Anni: Kotikäyntityö on laajaa. Kirkkoherra pitää tärkeänä, että jos tarvitaan selkeästi diakonista apua, sen tekee diakoniatyöntekijä, mutta meillä toisen lastenohjaajan työajasta on irrotettu osa ystäväkäynteihin, kun lasten määrä on alueella vähentynyt paljon. Tämä on ollut toimiva juttu.

Saatteko työhön ja sen rajaamiseen tukea? 

Jaana: Nykytilanteessa liian vähän, aika yksin tätä työtä tekee. Työnohjaus on tosi tärkeää, samoin kollegat ja myös ystävät, joilla on sama ammatti. Vanhuksilta itseltään saa usein myönteistä palautetta. Lomien pitäminen on vähän hankalaa, kun ei ole ketään sijaistamassa. 

Anni: Minulla on hyvät kollegat ja myös luottamushenkilöt ja vapaaehtoiset ovat ottaneet hyvin vastaan. Yhdistykset ja muut yhteistyötahot tukevat työtä myös. Esihenkilömme korostaa vapaa-ajan merkitystä ja kannustaa mm. yhteisiin lounashetkiin. Välillä on huono omatunto, kun kotikäyntipaikkoja olisi ihan hirveästi ja niihin ei vaan ehdi, kun on niin paljon kaikkea työhön sisältyvää sälää. On hienoa, kun piispa painotti jossain mediassa, että diakoniatyö tarvitsee resursseja alueellamme jatkossakin.

Liisan kommentti: Maaseutulinjaus esittää seurakunnan päätöksiin ja strategioihin lapsivaikutusten arvioinnin lisäksi aina maaseutuvaikutusten arviointia. Myös työntekijöiden hyvinvoinnin ylläpitäminen on tärkeää. Jos tulee lisää töitä, on pohdittava mistä on luovuttava, elleivät resurssit kasva. Tämä keskustelu on tärkeää käydä luottamushenkilöiden ja johdon kesken, ehkä myös oman rovastikunnan yhteistyössä. Meidät on kutsuttu Kristuksen käsiksi ja jaloiksi, mutta näistä käsistä ja jaloista tulee pitää hyvää huolta.

MIKÄ ON IN?

Jaana: Pappilan puikot, jotka kutovat onnittelusukkia ja lohtuhuiveja myyjäisiin. Tosi aktiivinen ja keskusteleva porukka, noin 15 henkeä. Tärkeä sosiaalinen tapahtuma.

Anni: Viime keväänä pidettiin ehtoollisen sunnuntai eli etukäteen sai tilata kotiehtoollisen, joka vietiin messun jälkeen pyytäneille. Tämä oli tosi suosittu ja sisälsi paljon hyviä kohtaamisia.

Teksti Tiina Heiskanen

Kuva Kirkon kuvapankki Aarne Ormio